Addinainen

Mitä kuuluu

2012-02-10T16:26:00.003+02:00

Addinaisen elämä menee addille tuttua ylä- ja alamäkeä. Viime vuonna tähän aikaan sain hoidettavakseni valtavan kiireisen kaaosprojektin, jonka kampaaminen organisoiduksi, kellontarkasti toimivaksi toimituskoneistoksi piti minut onnellisesti hektisenä puoli vuotta. Kun projekti alkoi toimia, alkoi Addinainen kyllästyä, ja joulu-tammikuussa oltiin kovasti ahdistuksen alhossa.

Kävin sitten hakemassa apua tilanteeseen työterveyslääkäriltä, kun ajattelin, että eihän se nyt ihan normaalia ole, ettei näe nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa mitään haluttavaa. Tämä lääkäri diagnosoi minulta masennuksen. Olin taipuvainen vähättelemään diagnoosia, kun ADHD:n oireet ovat joskus kovin samankaltaisia, mutta lääkäri piti päänsä. Nyt syön 10 mg Escitalopraamia päivässä ja voi että! Olen rentoutunut hienosti. Tämä masennus on itse asiassa aika syvää (tosin epäilen, että taipumukseni liioitella asioita on saattanut värittää vastauksiani masennustestiin) eikä todellakaan parane tällä pienellä lääkeannoksella, mutta se keventää ja rentouttaa otettani elämään.

On siis menty stimulanteista rauhoittaviin. Huh. Mitähän sitten seuraavaksi, hullujenhuonetta?

Geenivauriot autismin takana

2012-02-10T16:19:00.003+02:00

Tämä nyt on vähän duh: Autismin takana ovat perimän vauriot. Siis haloo. Autismin ja muiden autismikirjon häiriöiden takana on hermoverkon alentunut suorituskyky. Tietyntyyppinen perimä varmasti on yksi asia, joka niitä häiriöitä voi aiheuttaa, mutta myös sikiönkehityksen aikaiset häiriöt, lapsuuden traumat, fyysiset onnettomuudet yms. voivat vaurioittaa hermostoa.

Mielestäni tässä mennään nyt perse edellä puuhun.

Addinainen(kin) parisuhteessa

2012-02-08T12:44:00.001+02:00

Elämänkumppanina ADHD on ärsyttävästi otsikoitu (hei, olemme muutakin kuin diagnoosimme!) mutta ainakin hyvää tarkoittava nopea katselmus addin elämänkumppanina asuvalle.

Itse voin allekirjoittaa ainakin tämän: "ADHD voi kuitenkin tuoda parisuhteeseen myös positiivista vaihtelua ja yllätyksellisyyttä. ADHD-aikuinen löytää ongelmiisi ratkaisun ennen kuin toinen on edes ajatellut asiaa. Kokeilunhalua seksuaalisuuden saralla löytyy, samoin asioihin paneutumista ja innostuneisuutta." Mahtaako Kalleni ajatella minusta samoin? :)

Lähes lääkkeetön

2011-07-14T13:59:00.000+03:00

Luin juuri vanhan postauksen, jossa ilmoitin pudottaneeni Dexen päiväannoksen neljään pilleriin. Huhhuh.

Nykyään en juurikaan lääkkeitä syö, sillä ne tekevät minut tyhmäksi: sanat katoavat, maailma hajoaa... eikä tule enää kasaan. Tai ehkä olen vain tulossa vanhaksi. Joka tapauksessa selviän arjesta pääsääntöisesti kofeiinilla ja liikunnalla. Aina välillä, ehkä kerran puolessa vuodessa, otan neljänneksen (kyllä, 1/4!) yhdestä dexestä esim parina peräkkäisenä päivänä. Tämä määrä nostaa minut kooman alhosta juuri sen verran että pääsen taas elämänsyrjään kiinni, ja sitten voi taas lopettaa että saa nukuttua öisin.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen kuitenkin rehellisemmin oma itseni ollessani se vähän poissaoleva, joskus räjähtelevä sekoboltsi. Ainakaan se dexehuuruissa elävä tasainen, vastuullinen, raivostuttavan pitkäpinnainen tavismamma ei ollut ollenkaan sellainen henkilö, jollaiseksi haluan tulla!

Addinaisen parvekkeella

2011-05-01T10:45:00.000+03:00

Piti ottaa oikein kuva parvekkeesta talven jäljiltä, mutta en saanut aikaiseksi / unohdin.

Kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskaltauduimme parvekkeelle juuri ennen pääsiäistä, sieltä löytyi mm. seuraavaa:

Kaksi hyvin kuollutta kasvia.
Suihkukaapin irronnut ovi.
Ylimääräisiä Lundia-hyllyjä.
Jääkaapin ylimääräinen laatikko.
Nestemäisiä ex-porkkanoita.
Joulukuusenjalka ja kuivuneita havuja, sekä n. kaksi kiloa neulasia.
Männynoksa.
Säkillinen multaa.
Hämähäkinseittejä ja hometta.

Tällä kertaa jouluruoat oli syöty/heitetty pois jo ennen helmikuuta, toisin kuin männävuosina.

Nyt parveke on siivottu ja ällöimmät tavarat heitetty pois, lattia on pesty ja imuroitu ja matto levitetty. Katsotaan, saisimmeko tänä vuonna jopa parvekelasit ja ikkunat pestyä ennen syksyä.

Wau, palkinto!

2010-10-05T21:12:00.000+03:00

Celia kunnioitti minua palkinnolla! Kiitos kaunis ja niiaus.

Palkintoon kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään. Huhhuh, kiva tässä yrittää sitten säilyttää anonymiteettinsa! Hmm.

Kirjoitan työkseni.
Pelaan ihan liikaa Bejeweled Blitziä.
Tykkään kulkea paljain jaloin.
Ruoka on minulle vain ravintoa, mutta joistain ruoista nautin. Suurimpaan osaan niistä liittyy juusto.
Olen iso ja pitkä ja liian leveä :P (juustolla saattaa olla osuutta asiaan)
Olen kahden lapsen äiti ja kahden kissan ihmispalvelija.
Haluaisin kovasti olla rohkeampi ja tehdä epäsovinnaisia asioita, mutta en koskaan keksi mitään epäsovinnaista mitä tehdä.

Ja sitten tämä taakka pitäisi passata eteenpäin. Luen loppujen lopuksi tosi vähän blogeja
enkä kyllä varmaan saa seitsemää kasaan.

Janka's log
Myytinmurtaja
SusuPetal (heh, montakohan kertaa hän on tämän jo saanut?)
Vammaisen vartalon kuvat
Elämänlankaa (ja hei mä en edes kudo!)

Joo nyt olen surffannut puoli tuntia etsien jotain lisää laitettavaa, nyt riittää...

Onko addi sairas?

2010-10-05T20:38:00.000+03:00

Viime postauksen kommenteissa Celia esitti jälleen näkemyksensä, että ADHD, ADD, tai miksi me nyt sitten haluammekaan tätä kutsua, ei ole sairaus vaan ominaisuus. Omat ajatukseni tästä eivät mahtuneet oikein kommenttiin :)

Minun mielestäni henkilö, jolla on ADHD, ei toimi optimaalisella tavalla. Kuin moottori, joka sakkaa helposti, ei addikaan käy ihan täysillä. Tietyissä olosuhteissa addin suoritus saattaa vetää vertoja normon suoritukselle, joissain harvinaisissa tapauksissa jopa ylittää (hetkellisesti) normon suorituksen, mutta ylivoimaisesti useimmiten käy niin, että normon tehokkaampi moottori vetää addista ohi niin että vilahti vaan.

Kyllähän ADHD on toki ominaisuus, siinä kun vaikkapa jalan puuttuminen tai tumma tukka. Se vain sattuu olemaan jokapäiväistä elämää haittaava ominaisuus, kuten myös jalan puuttuminen ja ikävä kyllä myös tumma tukka, jos se yhdistyy tummaan hipiään. Myös parantumattomat sairaudet kuten MS-tauti, psoriasis tai AIDS ovat tavallaan ominaisuuksia. Itse olen sitä mieltä, että kaikki ihmisten ominaisuudet ovat keskenään yhdenvertaisia vaikka erilaisia, kuten eri sukupuolet keskenään. Silti on helpompaa olla valkoinen mies kuin vaikkapa tummaihoinen nainen, ja on helpompaa olla normo kuin addi.

No okei, ihan aikuisten oikeesti olen sitä mieltä, että ADHD ei ole mikään yksittäinen ominaisuus tai sairaus, vaan joukko hermostollisista poikkeamista seuraavia oireita. Jos hermosto ei toimi kunnolla mistä tahansa syystä, siitä seuraa joitain osia siitä oirejoukosta, jotka nyt puoliarbitraarisesti niputetaan yhteen ja nimitetään ADHD:ksi. Hermoston madaltunutta toimintakykyä voivat aiheuttaa esim. välittäjäaineiden tuotannon, lähettämisen tai vastaanottamisen ongelmat, hermosäikeiden rakenneviat, synapsien rakenneviat, aivojen tai selkäytimen rakenneviat, kemiallisen koostumuksen poikkeamat, metabolismin ongelmat jne. Nämä taas saattavat olla seurausta melkein mistä vaan, kuten sikiöaikaisesta alkoholi-, nikotiini- tai huumealtistuksesta, virikkeettömästä elämästä, hermoston synnynnäisistä epämuodostumista, ympäristömyrkyistä etc. etc. Eli minusta ADHD:ta ei edes ole olemassa!

No sitähän mä olen sanonu!

2010-09-30T10:53:00.001+03:00

Hesari raportoi ADHD:n olevan perinnöllinen sairaus.

Hieman kattavampi artikkeli BBC:llä.

Tyttöjen ADHD havaitaan myöhään

2010-09-19T11:05:00.000+03:00

Näin raportoi Hesari ruotsalaistutkimuksen tuloksista. On masentavaa, miten sukupuolisidonnaisia nämäkin tutkimukset ovat olleet. Juu-u, miehet ovat yksinkertaisempia aika monella mittarilla mitattuna, ja tutkimuksia vaikeuttavat naisilla kuukautiskierto, raskaus, imetys ja menopaussi. Olisin kuitenkin sitä mieltä, että naisille pitäisi antaa yhtäläinen painoarvo lääketieteellisissä tutkimuksissa, sillä verojahan mekin maksamme.

Addin pieniä voittoja

2010-08-13T22:20:00.002+03:00

Kun ensin on prokrastinoinut vakuutuksen hankkimisen kanssa vuoden... potenut huonoa omaatuntoa... riidellyt miehen kanssa aiheesta... hävinnyt riitoja miehen kanssa muista aiheista miehen käytettyä vakuutusfarssia lyömäkapulana...

... on IHANA tunne, kun vakuutuksen saa vihdoin tilattua vakuutusyhtiön nettisivuilta poltettuaan aikaa ruhtinaalliset viisi minuuttia!

Addin elämän pieniä vastoinkäymisiä

2010-08-12T09:02:00.003+03:00

Kun dexet (tai concertat tai ritskut) ovat hukassa, arvatkaapa, meneekö niiden etsimiseen kauan, kun joka 3. minuutti unohtaa, mitä oli tekemässä, ja siirtyy seuraavaan asiaan?!?

Kehonkielen peruskurssi

2010-07-28T13:04:00.002+03:00

The Beginner's Guide To Body Language. Hyvää luettavaa addeille.

En tosin tiedä miten tarkkaa tuo on. "If you caught a woman naked, depending where she was from…a Middle Eastern would cover her face, an American/Australian/British would cover her boobs with one hand and her genitals with the other, a Swedish would cover her genitals only, a Sumatran her knees and a Samoan her belly button." Hm, näin suomalaisena saattaisin kyllä keskittyä siihen alakertaan mutta yrittäisin kyllä hieman verhota tuota räkkiäkin :D

Addi käy lääkärissä

2010-07-28T08:15:00.003+03:00

Sain eilen huimauskohtauksen ja menin sen tiimoilta lääkäriin.
Lääkäri: "Verenpaine ja syke ovat ihan normaalit, eikä tämä aivoverenvuotoon tunnu viittaavan... Eihän sulla mitään neurologisia ongelmia ole?"
Addinainen: "No - ADHD on, mutta ei se nyt tällaista aiheuta."
Lääkäri naurahtaa. Hyvä vitsi.
...
Lääkäri katsoo uudemman kerran potilaan ilmetta ja vakavoituu.
Lääkäri: "Siis oikeasti on ADHD?"
Addinainen: "Juu, ihan oikeasti on."

Macarena

2010-07-28T08:06:00.002+03:00

Ostin kaupasta maca-jauhetta ja olen nyt ottanut sitä neljänä aamuna n. 1/4 tl. Jauhe maistuu ihanalta, samalla tavalla kuin B-vitamiini tuoksuu taivaalliselta ja punahattu-uute on flunssaiselle kuin mannaa taivaasta. Ensimmäiset päivät join sen vesitilkassa, tänään sekoitin jugurttiin.

Pääasiallinen toiveeni on tasoittaa PMS-oireita, mutta olen tyytyväinen, jos väsymys helpottaa, muisti paranee ja jumittaminen vähenee. Jos olisin kysynyt itse luontaistuotekaupasta, siellä varmaan ei olisi tultu suositelleeksi poukkoilevalle addille energiatasoa yleisesti nostavaa ainetta; maalaisjärjen raja olisi tullut siinä kohtaa vastaan. Sen sijaan tämä addi, joka tiedostaa poukkoilun johtuvan elimistön vaikeudesta ylläpitää vireystilaa, tunnistaa aineen kuvauksesta paljon elämää helpottavia lupauksia.

Yritän olla kovasti odottamatta ihmeitä, mutta eilisen pohjalta makuuhuoneen puolella ainakin vaikuttaa lupaavalta...

Syitä ja seurauksia

2010-06-25T22:59:00.003+03:00

Sain vihdoin aikaiseksi katsoa boksilta Liv-kanavan dokumentin ADHD-lapset. Nimestään huolimatta yksi dokumentin päähenkilöistä oli addiaikuinen, muut kolme olivat eri ikäisiä lapsia. Suosittelen katsomaan, jos vain mahdollista. Oli tutunnäköistä tarinaa, varsinkin addiaikuinen Chrissyn yritys saada järjestystä uuteen kotiinsa. ("Minulla oli jossain laatikko. Missähän... Hm." Vaeltelee. Pysähtyy. "Hmm. Ai niin, olin etsimässä laatikkoa. Missähän..." Ja jatkuu :)

Jäin miettimään dokkarissa impulsiivisuutta ja syy-seuraussuhteiden heikkoa tajuamista, koska olin tavallaan puhunut aiheesta äitini kanssa pari viikkoa sitten. Tavallaan, koska puhe ei ollut minusta vaan kuopuksestamme Veerasta, nyt 5v, ja hänen itsesuojeluvaistonsa täydellisestä puuttumisesta. Sanoin siinä äidille asiaa ajattelematta, jostain sydämen syövereistä: "Minä ja Veera ollaan siinä samanlaisia, että mitään ei opi, ellei se vähän satu." Tänä iltana katsomani dokkari toi asian taas mieleeni. Voisiko ollakin niin, että addi kyllä tajuaa syy-seuraussuhteet, jos joku suhte ylipäätään on?

Dokumentissa oli puhe 9-vuotiaan pojan ja olikosenyt 11-vuotiaan tytön taipumuksesta tehdä vaarallisia asioita, "koska he eivät pysähdy ajattelemaan tekojensa seurauksia". Useampikin lasten vanhemmista sekä vielä selostaja korostivat, että nämä lapset eivät vaan ymmärrä, että teoilla on seurauksia. Huomattavaa kuitenkin on, että heidän teoillaan ei ollut mitään erityisen vakavia seurauksia. Pyöräilystä parkkipaikalla seurasi äidin saarna tai säikähtäminen, kun autot tööttäsivät torvea; siitä ei todellakaan seurannut auton alle jäämistä. Karkaamisesta seurasi samaten saarna, korkeintaan kotiarestia tms., tai nälkä jos ei löydä itse ajoissa kotiin; eikä itsensä satuttamista, namusedän kohtaamista, eksymistä tai mitään muutakaan ikävää asiaa, mitä aikuinen ymmärtää mahdollisesti seuraavan lapsen hortoilusta yksin ympäri maaseutua.

Me addit olemme hyvin konkreettista porukkaa. Monien muiden hermostollisten ongelmien tavoin myös ADHD häiritsee korkeampia aivotoimintoja, joihin lasketaan oikeastaan kaikki aivotoiminnot syö-nai-tappele -kolmion ulkopuolelta - ongelmanratkaisusta kielenymmärtämiseen, laskutehtävistä loogiseen päättelyyn. (Luovuudesta en ole varma.) Asiat menevät perille parhaiten konkreettisesti eli käsinkosketeltavasti. Tämä pätee kaikkiin ihmisiin, mutta erityisesti addeihin. Jos kerrot nelivuotiaalle, että kynttilä polttaa, ei lapsi sitä varsinaisesti ymmärrä, mutta saattaa kyllä totella käskyä pysyä loitolla, koska haluaa miellyttää. Jos sama nelivuotias ehtii lykätä pikku kätensä kynttilän liekkiin ja toteaa ihan konkreettisesti sen polttavan, hän pysyttelee loitolla kynttilästä ihan itse, oli hänellä sitten ADHD tai ei.

Elin ensimmäiset 30 vuottani tavallaan kuplassa, jossa tuntui kuin mikään ei olisi minua koskettanut. Kaipasin fyysistä stimulaatiota, jota sain lähinnä alakouluikäisenä höpsyillessäni isäni kanssa (kun molemmat kutititimme toisiamme ja minä nauroin ihan sekopäisenä) ja kesäisin Linnanmäellä. Kun kolmikymppisenä aloitin taistelulajiharrastuksen, aloin vihdoin tuntea kuplan puhkeavan saadessani harjoituksissa kovaakin stimulaatiota kaatumisten, lyöntien ja treenaamisen myötä. Stimulaatiolla ja kurinalaisella harjoittelulla oli erittäin positiivinen vaikutus, ja aloin ensimmäistä kertaa itse muodostaa ystävyyssuhteita, joissa oikeasti pidin toisista ihmisistä (enkä vain yrittänyt kiipiä ylemmäs kuvittelemassani sosiaalisen statuksen skaalassa). Aloin myös uskoa, että jos kaadun väärin, se sattuu; jos suoritan liikkeen väärin, se ei vaan toimi; ja että jos soitan suutani opettajalle, punnerran ja ketuttaa. Tätä aiemmin millään ei ollut ollut oikeastaan mitään välitöntä, näkyvää saati tuntuvaa seurausta. Tein niin tai näin, ei sillä ollut elämässäni suuremmalti väliä. Tätä terve lapsi ja nuori saattaisi pitää turvallisena asiainlaitana, mutta stimulaatiota kaipaavalle addille se oli vain todiste omasta voimattomuudesta ja asioiden muuttumattomuudesta. Teoilla ei minun näkökulmastani ollut mitään seuraamuksia, koska en pystynyt niitä havaitsemaan. Sillä addithan eivät juuri sosiaalista todellisuutta pysty havainnoimaan.

Treenattuani muutaman vuoden osaan jo ennakoida, että kannattaa totella opettajaa, sillä muuten sattuu. Daaa, sillä korrelaatio väärin tekemisen ja sattumisen välillä on jossain 90% tienoilla!

Eli mielestäni on niin, että toiminnan syy-seuraussuhteen havaitsemiseen addi tarvitsee konkreettisen feedbackin, joka seuraa toiminnan luonteesta. Sosiaalinen feedback ei riitä, koska addille se ei ole relevanttia tai edes olemassa.

Huom: en todellakaan tarkoita, että jos lapsi juoksee kadulle, pitää palautetta antaa tukkapöllyn muodossa (läksy kun ei ole "jos menet tielle, äiti satuttaa sinua"). En myöskään tarkoita, että lapsen pitää antaa jäädä auton alle (läksy kun ei ole "jos menet tielle, kuolet"). Tarkoitan sitä, että jos lapselle kerran käy oikeasti jotain, kompastuu vaikka tai törmää polkupyörään, hän kyllä osaa olla varovaisempi tulevaisuudessa.

Pitäisiköhän addien vanhempien hieman relata ja antaa lapsilleen mahdollisuus kokea fyysistä feedbackiä? Lapsi on kovasti vikkelä ja vaaraksi itselleen, kyllä. Mutta jos hänen antaa jo pienenä saada pieniä annoksia hieman kivuliastakin palautetta (itseaiheutettua siis) eikä ylihuolehtia sitä pois hänen iholtaan, olisiko siitä hyötyä?

Miksi nörtit eivät ole suosittuja

2010-06-07T08:35:00.002+03:00

Tänä tahmeana maanantaiaamuna inspiroiduin kirjoittamaan Googlen hakuun "why?" ja painoin enteriä. Yllättäen Google toi eteeni tällaisenkin linkin: Why Nerds are Unpopular. Se sisältää syviä totuuksia. Amerikkalaisen yläaste-elämän erikoisuuksia on fiksujen lasten raju syrjintä; sitä tapahtuu paljon suuremmassa määrin kuin Suomessa, jossa myös suositummuuden tavoittelu on vähemmän totaalista (joskin yläasteikäiset olisivat ehkä eri mieltä). Artikkeli pohtii syitä, miksi fiksut lapset eivät ole suosittuja yläasteella, vaikka älykkyys ei ole haittatekijä ala-asteella tai koulun jälkeisessä elämässä.
Kirjoittajan mukaan fiksuja lapsia vain kiinnostavat aivan muut asiat kuin ne, joita tarvitaan suosion aktiiviseen ylläpitämiseen. Vaatteiden, uusien slangisanontojen ja sosiaalisten verkostojen luomisen sijaan he ovat kiinnostuneita ympäröivästä fyysisestä todellisuudesta, tai jostain muusta, joka vie sen ajan ja huomion, minkä suositut lapset käyttävät suosionsa ylläpitoon.
Meillä addeilla on vähän sama tilanne, mutta toisinpäin. Arkielämästä selviytymisessä on jo niin paljon tekemistä, että huomiota ja energiaa ei riitä suositummuuden ylläpitämiseen, tai välttämättä edes tavallisiin kaverisuhteisiin.

Addin sosiaalinen elämä

2010-05-10T09:22:00.002+03:00

Tiedättehän, kanssa-addit, sen tunteen, kun tajuaa jonkin menneen pieleen sosiaalisissa suhteissa, mutta ei yhtään osaa arvata, mikä se olisi? Yhtäkkiä sitä herää siihen, että kukaan ystävä ei ole ottanut yhteyttä viikkokausiin, kukaan ei Tykkää Facebook-statuksista, reagoi kommentteihin, kommentoi blogikirjoituksiin eikä vastaa sähköposteihin. Kukaan ei soita eikä tekstaa.

Ensin epäilet olevasi paranoidi ja seurailet tilannetta. Kun olet seuraillut tilannetta viikon verran ilman siinä tapahtuvaa mainittavaa muutosta, alat epäillä olevasi oikeassa. Mietit, milloin tämä oikeastaan on alkanut ja mitä silloin oikeastaan edes tapahtui. Päivyrin tutkiminen ei auta: kyläilitte tuona lauantaina Jussin ja Annin luona, tiistaina kävit kaljalla Veeran kanssa, mutta et yhtään muista että mikään olisi mennyt pieleen. Etsit missattuja sähköposteja roskapostikansiosta, mutta sielläkään ei ole mitään, mihin olisi pitänyt jo vastata. Tilanne jatkuu ja nettieristyksesi ei kevene. Olet yhä vakuuttuneempi siitä, että kyseessä ei ole väärinkäsitys eikä sattuma, mutta samalla yhä ahdistuneempi yrittäessäsi miettiä, mitä olet tehnyt väärin. Tutkit Facebook-päivityksiäsi viikkojen ajalta yrittäen bongata sieltä jotain, minkä olisi voinut käsittää loukkaukseksi. Tätä vaikeuttaa se, ettet yhtään tiedä, minkä ylipäätään voisi käsittää loukkaukseksi.

Annat lopulta periksi ja tyydyt yksinäisyyteesi. Päivität statusta harvemmin ja harvemmin, blogaat vähemmän ja vähemmän, ja lakkaat pitämästä meteliä itsestäsi.

Sitten jossain vaiheessa, ehkä kuukauden kuluttua, joku taas Tykkää statuksestasi tai kommentoi blogiasi. Pidättelet intoasi, etkä vannokaan tälle rohkealle kuolematonta rakkautta, vaan kirjoitat ihan tavallisen vastakommentin - tai ehkä et vastaa, ettei se toinen pelästyisi. Sitten tulee toinen kommentti, sitten kolmas. Jossain vaiheessa puhelimesikin soi ja sähköposti alkaa taas kulkea.

Kun toinenkin kuukausi on kulunut, tulet ajatelleeksi, että olisithan oikeastaan voinut itsekin soittaa jollekulle sen kuivan kauden aikana.

Jyystävät aatokset

2010-04-24T20:52:00.003+03:00

Heti, kun töissä tahti hidastuu, palaavat pakkoajatukset päähäni. Kutsumatta ne leyhyttelevät paikalle nahkaisin, hypnoottisesti iskevin siivin ja levittävät löyhkäänsä kaikkeen, mitä näen, koen tai ajattelen.

Tällä kertaa ajatukset ovat seksuaalisia. Ennen ne ovat olleet mm. onnettomuuden pelkoa, kuolemaa, itsemurhaa... nyt ne koskevat seksiä. Naimista. Kenen kanssa vaan, missä vaan. Kesken työpalaverin saatan jäädä miettimään, millainen varustus tuollakin työkaverilla mahtaa olla ja miltä hän näyttää saadessaan orgasmin. Kävellessäni toisen työkaverin perässä käytävällä mietin, kummalla meistä on paremman näköinen perse. Lounastauolla saatan pohtia, ketkä pöydän ääressä istuvista haluaisivat kouria rintojani, ja miltä se tuntuisi.

Arvatkaa vain, miten noloa tämä on, ja miten vaikeaa on keskittyä yhtään mihinkään asialliseen. Hirveästi energiaa menee hukkaan, ja paljon asiaa menee ohi korvien.

Nämä ajatukset eivät edes käänny kukkeaksi seksielämäksi kotona (ja ei, ei myöskään vieraissa), ja siitä tunnistankin ne pakkoajatuksiksi. Yleinen kuumana käyminen on eri juttu, se herättelee koko kroppaa kutkuttavin tavoin ja tekee arjesta juhlaa. Nämä ovat vain täysin teoreettisen tason ajatuksia, jotka eivät herättele mitään pääkopan ulkopuolella ja joista ei vain pääse eroon.

Rutiinit

2010-03-08T15:36:00.003+02:00

Rutiinit rauhoittavat ADHD-lasta. Ja aikuistakin. Maanantait alkavat olla tuttua kauraa, koska osaan jo ajatella rutiineja viikkotasolla, mutta auta armias jos lauantaina ei olekaan saunaa vaan vaikka mennään viihteelle - sitä kiukuttelen valmiiksi jo viikkoa etukäteen.

Hesarin juttu jättää muuten (taas) huomioimatta ne, joilla hyperaktiivisuus ei saa fyysisiä piirteitä. Kuten nyt esim minulla, jolla vain ajatukset kiitävät tuhatta ja sataa siksakkia.

Koulukammo

2010-03-07T20:30:00.002+02:00

Mieleeni tuli tässä ihmetellä, miten kummassa lasten koulunkäynnistä selvitään. Siis me aikuiset. Lapset kyllä selviävät, meillä on ihanat, fiksut, EI-ADDIT lapset, jotka eivät ole mitään superhypererityislahjakkuuksia mutta silti aivan uskomattoman taitavia akateemisesti ja sosiaalisesti, olosuhteet huomioon ottaen. Heistä en ole huolissani... vaan meistä aikuisista. Nyt jo esikoisemme "Siirin" eskarivuoden aikana olemme saaneet tottua siihen, että huolehdittavaa ja muistettavaa on yllin kyllin: oikeanlaiset vaatteet täytyy olla mukana, liikuntavälineet pitää olla hankittuna ajoissa, pitää palauttaa kaikenkarvaiset lippulappuset eräpäivään mennessä, pitää muistaa, että tänä torstaina luistellaan ja ensi torstaina ei olekaan liikuntaa vaan retki veturimuseoon jonne täytyy ottaa mukaan oma juna (no ei oikeasti :) jne jne. Tämä tuottaa tuskaa Addinaisen ja assinomaisen Kallen perheelle!

Ja koululaisten vanhemmat vakuuttelevat, että meno tästä vielä yltyy, ja lisäksi tulee vielä läksyistä huolehtiminen ja niissä auttelu. APUA!

Järjestösuunnittelija ADHD-liittoon

2010-02-22T12:30:00.001+02:00

http://www.aarresaari.net/jobboard/messages/33921.html

Unohtivat tosin speksata, että "miel. ei ADHD-potilas" :D

Epäaddimainen päivä

2010-02-21T08:24:00.002+02:00

Ostimme eilen uuden jätevaunun. Voisi kuvitella, että addin huushollissa uusi vaunu ajelehtisi ympäri keittiötä pari viikkoa odottaen asennusta, siirtyisi sitten varastoon odottamaan asennusta, ja lopulta ehkä heitettäisiin pois kissojen pissattua siihen ja kirjahyllyn kaaduttua sen päälle muoviosat murskaten.

Mutta ei.

Heti kaupasta kotiuduttuamme Addinainen (laitettuaan ensin ostokset paikoilleen!) aloitti irroittamaan vanhaa jätevaunua. Sen jälkeen siivosin roskiskomeron Tolulla, mitä se kovasti kaipasikin, ja avasin uuden jätevaunun pakkauksen. Kalle sitten kiinnitti uuden vaunun heti paikoilleen, ja voila! Enää uudet pussit ämpäreihin, ja kaikki oli valmista!

Ja mitä tapahtuikaan vanhalle jätevaunulle? Ei, se ei jäänyt vetelehtimään ympäri keittiötä ja varastoa kuukausiksi. Reipas Addinainen pakkasi sen osaset muovipusseihin ja vei samantien sen ja muut roskat piharoskikseen!

Lujaa menee

2010-01-26T20:36:00.002+02:00

Huom: Ennen Dexedrinen tai muun piristelääkevalmisteen nauttimista kannattaa välttää juomasta triplasuklaaespressoa.

Arvoton

2010-01-17T09:43:00.002+02:00

Kunpa edes hetkeksi voisin lopettaa ajattelemasta omaa huonouttani ja sitä, että vihaan kaikkea itsessäni.

Kunpa edes hetkeksi voisin lakata tuntemasta syyllisyyttä siitä, miten surkea äiti olin erityisesti esikoisen kahden, kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Kunpa edes hetken ajan voisin kuvitella, että miellyttävien asioiden tekeminen ei ole turhaa.

Kunpa minulla olisi edes jotain arvoa.

Asiasta viidenteen

2010-01-06T20:31:00.002+02:00

Addin tunnistaa parhaiten keskustelutyylistä. Jos tavis (tai jopa toinen addi!) keskustelee addin kanssa, tulee pian sellainen tunne, että eksyksissä ollaan. Addi juttelee näennäisen tavallisella tavalla ja keskustelu etenee, mutta muutama erityispiirre saa taviskuuntelijan pian ihmettelemään, mistä on kyse, kun keskustelu vaikuttaa niin surrealistiselta kokemukselta.

Ensinnäkin addi saattaa hävittää ja sekoittaa sanoja ihan jatkuvasti: "Sitten me mentiin sinne... sinne... mikäsenyton-keskustaan, ja Pera poltti auton, eiku mikäsenyton-röökin. Sit me keh-öö-kö-öö-köpöteltiin sinne sinne sinne kauppakujan b-baariin ja..." Kyllä, tätä käy kaikille, varsinkin väsyneenä, mutta huonossa hapessa oleva (eli välittäjäainevajauksesta kärsivä) addi on ihan omaa luokkaansa.

Jos taas kielellisesti lahjakas addi on hyvässä vedossa ja aivot on terässä, saattaa suusta päästä ihan mitä tahansa. Siis ihan mitä vain. Puhe menee ainakin minuutin muiden aivojen osien edellä. Itsekin olen löytänyt itseni selostamasta sukulaiselle, kuinka meitä vastapäätä asuu vapaamielisiä ihmisiä, kun eivät häiriinny siitä jos me emme vedä verhoja eteen kekkaloidessamme vähissä pukeissa kotona. Haloo?

Argumentointia vaativassa keskustelussa addi on alakynnessä, sillä addin argumentit ovat usein joko huonosti muotoiltuja, epärelevantteja tai molempia. Addi itse saattaa aistia asioiden välisiä yhteyksiä jopa valtaisan hyvin, jos vain avaa itsensä ajattelemaan niitä. (Asioiden siis, ei ihmisten.) Ongelma on, että ensinnäkään addi ei tajua eikä malta selostaa yhteyksiä keskustelukumppanilleen vaan olettaa tämän näkevän samat "aivan ilmiselvät" yhteydet, kunhan niihin vain vähän vihjaa; ja toisekseen addi ei osaa erotella toisistaan kuvitteellisia ja aitoja yhteyksiä, koska ei malta käydä läpi erotteluun tarvittavaa päättelyketjua. Koska addien älyssä ei ole vikaa, on jopa todennäköistä, että addi on usein oikeassa nähdessään suhteita yllättävien asioiden välillä. On myös todennäköistä, että luova addi keksii niitä omasta päästään... Joka tapauksessa addi tekee hallaa asialleen, koska keskustelukumppani kuvittelee addin vain keksivän omaa argumenttiaan tukevia seikkoja.

Mutta vähemmänkin vaativa keskustelu on addille vaikeaa. Addi ei nimittäin pysy aiheessa vaan poukkoilee asiasta toiseen. Addin on vaikea ymmärtää, mikä on se keskustelun punainen lanka, eikä siis kykene seurailemaan sitä, vaan ketjuttaa puheenaiheita toisiinsa edeltävistä aiheista riippumatta. Otetaanpa esimerkki. Tavis kuvittelee keskustelussa olevan kyse lapsista ja kasvatukseen liittyvistä asioista. Addi sen sijaan puhuu ensin uhmaiästä, sitten siitä, milloin lapset oppivat kävelemään, sitten siitä kun eilen käytiin kävelyllä kirjastossa, sitten siitä, että kirjasto ei ole auki tarpeeksi pitkään iltapäivisin. Kun Tavis palauttaa puheen aiheeseen tekemällä avauksen kirjastojen tärkeydestä lasten kehitykselle, vinksauttaa Addi keskustelun sujuvasti sivuraiteelle listaamalla kirjastojen muita tärkeitä tehtäviä. Kyllä, kaikki ketjuttavat, ja vaihtavat puheenaihetta, mutta harvempi sentään ihan joka minuutti.

Kaikkein tärkein ongelma on kuitenkin kyvyttömyys aistia keskustelussa vallitsevaa "henkeä". Addi ei tiedä, milloin keskustelukumppani pilailee, milloin hän on surullinen, milloin puhutaan luottamuksellisesti, milloin teoreettisella tasolla. Addi ei myöskään luonnostaan tiedä, mitä missäkin tilanteessa pitäisi tehdä. Itse olen joutunut opettelemaan ulkoa, että vitseille voi nauraa, surullista pitää lohduttaa, luottamukseen pitää vastata ja teoreettista keskustelua ei pidä ottaa vakavasti tai tuoda konkreettiselle tasolle.

Kun kaksi huonossa hapessa olevaa addia keskustelee, tulos on siis jotain aivan absurdia ja yleensä turhauttaa osapuolia aivan tolkuttomasti. Taviksen kanssa keskustelu jättää addille usein hämmentävän riittämättömyyden tunteen ja tavikselle vain suuren hämmennyksen.

Taas valitusta

2010-01-01T12:00:00.002+02:00

Pahoitteluni kaikille lukijoille, että valitan taas, ja vielä aiheista, jotka eivät (toivottavasti!) liity addiuteen. Missään muuallakaan en oikein voi valittaa, en netissä enkä henkilökohtaisesti... täällä valittaen loukkaan ja huolestutan ihmisiä vähiten. Kompromissi siis oman mielenterveyden ja jaksamisen julkisivun välillä.

Olin saanut tosi hyvän työfokuksen jo tuossa välillä. Nautin työstäni kyllä vieläkin, mutta sitä ei oikein ole tarpeeksi. Tarvitsen kiirettä jatkuvasti, jotta en harhautuisi sivupoluille. No hyvä on, tämä kyllä liittyy addiuteen. Eli julmettu hoppu olisi oltava ja nimenomaan paljon kaikenlaista tekemistä, mutta nyt se ei oikein toteudu ja tuhlailen aivan liikaa työaikaa vähintäänkin toisarvoisiin toimintoihin. Tämä laskee mielialaa.
Mieheni YT:eetettiin ulos työpaikastaan, eikä ole tietoakaan uudesta paikasta. On vain epävarmoja bisnessuunnitelmia.
Äidilläni on sikainfluenssa ja sydänvika.
Miehen äiti on leikkauksen jäljiltä niin tuskainen, ettei voi olla.
Kuopuksella on helicobakteeri ja kehitysviivästymiä.
Esikoinen on langanlaiha ja sekopäinen, ja hänelläkin saattaa olla helico tai vaikka giardia.
Minulla hajoaa selkä ja pää kun en milloinkaan ehdi kuntoilemaan tai muutenkaan liikkumaan. Enkä sitä paitsi haluakaan kuntoilla, sillä en pidä itsestäni - miksi siis haluaisin tuottaa itselleni hyvää mieltä?
Niillä kahdella ystävällä, jotka jaksavat vielä pitää yhteyttä ja joihin itse tulen ottaneeksi yhteyttä (tosin liian harvoin), on molemmilla valtaisia ongelmia, joiden vuoksi olen heistä todella huolissani.

Rahat tai asunto eivät ole vielä menneet. Kukaan ei ole vielä kuollut. No, vielä 40 vuotta kun tätä kestää (missä ajassa rahat ja asunto ehtivät mennä ja monet ehtivät kuolla), niin sitten saa levätä.

Aina vaan

2009-12-06T21:12:00.002+02:00

Nyt aikuisiällä, herättyäni jollain tasolla sosiaalisen todellisuuden olemassaoloon, opettelen jatkuvasti tietoisesti sosiaalisia taitoja. Painan mieleeni ystävällisyyden ja mielenkiinnon osoitusten aakkosia: Jos saat sähköpostia, on hyvä vastata X päivän kuluessa... Hyviä keskustelunaloituksia... Aiheita, joista ihmiset mielellään puhuvat ja mistä heiltä "kuuluu" kysyä... Aiheita, joita pitää välttää... Sanankäänteet, jotka tuottavat mielihyvää... Sanankäänteet, jotka tarkoittavat, että toinen pahoitti mielensä... Näitä oppimiskokemuksia tulee paitsi muita tarkkaillessa, myös omista kokemuksista, kun muista kysyä, miltä itsestä tuntui, mikä oli lopputulema tietyllä tapaa toimimisesta jne. Aina välillä minusta tuntuu, että minulla on niitä jo aika iso kokoelma ja että osaan soveltaa niitä ihan hienosti.

Ja sitten aina välillä putoan naamalleni että läsähtää - tai paremminkin tajuan kaksi päivää jälkikäteen, mistä olen saanut kuraa naamaani. Tätä tapahtuu ihan tasaiseen tahtiin ainakin kerran kuussa.

Vaarallisin vaihe on silloin, kun alkaa rentoutua uuden tuttavuuden seurassa eikä jaksa ylläpitää sosiaalista maskia, vaan alkaa reagoida aidosti ja lähes jopa spontaanisti. Sitä ei pitäisi koskaan tehdä. Jaksavatko normot pitää maskia yllään 24/7 tai ainakin 8/5, vai eivätkö he tarvitse sellaista lainkaan? Jos eivät tarvitse, niin olen kade! Kunpa minunkaan ei tarvitsisi skarpata joka siunaaman sosiaalista sekuntia.

EN VOI

2009-08-24T20:28:00.002+03:00

Mut pitäisi piestä ja tappaa siitä hyvästä, millainen äiti olen. Ihan vaan että tiedätte. Kukaan pieni lapsi ei ansaitse tällaista pelottelija-huutajakirkujaa, mielenvikaista ja itsekeskeistä idioottia äidikseen. Ei kukaan.

Olen hyvä

2009-08-22T19:59:00.003+03:00

Tämä nyt ei liity addiuteen kuin huonon itsetunnon aasinsillan kautta (meillä addeillahan on kuulemma kaikilla huono itsetunto, kun emme pärjää - pitäneekö muiden kohdalla paikkansa?), mutta menköön.

Pelailin tässä iltana muutamana jälleen viimeisintä addiktiotani, aivan höpsöä nettipeliä, jossa on minuutti aikaa räjäyttää mahdollisimman paljon jalokiviä. Olen pärjännyt siinä verraten huonosti, vaikka yleensä kuviontunnistus on vahvoja puoliani. Eilen sitten huomasin, että pistemääräni korreloi varsin tarkkaan sen kanssa, mitä itsestäni ajattelen pelatessani. Jos hoen itselleni jotain negatiivista ("Tää ei toimi, mä oon vaan tyhmä, miksei tää ikinä, mä oon sit huono..."), jää pistesaalis laihaksi. Jos sen sijaan hoen jotain positiivista ("Mä olen addi eli olen pakostakin nopea, olen tässä hyvä vaikken aina suoriudu kykyjeni mukaisesti..."), pelaan ilmeisesti paremmin sillä pisteitä kertyy enemmän.

Pelkällä sattumalla tulos ei mielestäni selity, eikä edes klassisella valikoivalla muistilla.

Tarkoittaako tämä, että minun täytyy nyt yrittää puhua itsestäni positiiviseen sävyyn? Voihan kettu... En edes keksi itsestäni montaa positiivista seikkaa. Ne vähätkin voi oikeastaan vääntää negatiivisiksi ja/tai ovat erittäin tilannesidonnaisia.

Lisää kivoja syndroomia

2009-08-19T20:13:00.002+03:00

En ole mitenkään varma, olenko näistä blogannut tänne, mutta laitetaan nyt uudestaan :)

Semantic pragmatic disorder: autismiin ja Aspergeriin liittyvä tai niiden kaltainen syndrooma, jota voisi kuvailla kielen ymmärtämisen ongelmana - kielen avulla välittyvien merkityksien puutteellinen ymmärtäminen ja sokeus sanattomalle viestinnälle. Oireina mm. jatkuva puheripuli, erikoiset sanavalinnat, huonot keskustelutaidot, sanojen ja kielen rakenteiden ymmärtämisen vaikeus, katseen suuntaamiseen, ruumiinkieleen, eleisiin ja sosiaaliseen kontekstiin liittyvien merkitysten ymmärtämisen vaikeus. Kuulostaako, addit, tutulta?
Hyperleksia: lisää autismikirjoon liittyvää tauhkaa, samantyylinen kuin yllä kuvailtu SPD mutta niin, että soppaan liittyy epätyypillisen hyvä lukutaito. Saattaa olla dysleksian neurologinen "vastakohta". Oireina mm. harvinaisen aikaisin opittu lukutaito (heh, kaikki oireet eivät ole huonoja asioita), puheen oppimisen vaikeus, puheen oppiminen ulkoa opettelemalla, echolalia (kuullun toistaminen), käytännön kielitaidon puutteellisuus suuresta sanavarastosta huolimatta, spontaanin kielen ilmenemisen viivästyminen, huonot sosiaaliset taidot. 4. ja 5. ikävuoden välillä tapahtuu suuri harppaus kehityksessä.

Minä Addinainen opin lukemaan 3-vuotiaana - ei ennenkuulumatonta, mutta ei nyt ihan kamalan yleistäkään. Monia hyperleksiaan viittaavia oireita löytyy, paitsi echolalia (enkä siitäkään nyt ole ihan varma; pitäisi kysyä äidiltä); ja kyllä minä kielioppisääntöjäkin kehittelin jo nuoressa iässä. Tosin sekin saattaa selittyä samalla prosessilla kuin nykyinen ylenmäärin tarkka ajantajuni: ylikompensaatiota ongelman ylitsepääsemiseksi. SPD nyt vaan on minä, kieleen liittyviä seikkoja lukuunottamatta.

Onko minulla siis ADHD? Vai SPD ja hyperleksia? Vai onko mikään näistä autismikirjon ongelmista ihan niin selkeärajainen kuin populääritiede haluaa olettaa? Olenko ainoa, jonka mielestä tämä kuulostaa ennemminkin siltä, että kyseessä on ehkä max. puolen tusinaa muuttujaa, joita manipuloimalla saadaan aikaan emergenttinä ilmiönä kaikki autismikirjon oireet?

Toimistotyön Survival Kit

2009-08-17T20:52:00.002+03:00

Näin selviät hengissä toimistotöissä, vaikka olisitkin addi:

Hommaa vaihteleva työ, jossa ei ole aikaa ns. keskittyä. Et osaa sitä kuitenkaan, turha siis edes yrittää. Kehitä itsellesi palavereita. Suosi sähköpostin sijaan henkilökohtaista kontaktia työkaverien työpisteissä.
Muista verrytellä kerran tunnissa tai joka kerta kun keskittyminen herpaantuu ja alat surffata toisarvoisia sivuja netistä työnteon sijaan. Käy vessassa, hae kahvia tai teetä (mutta älä kaakaota, ks. alla).
Taukojen aikana jumppaa ihan kunnolla lihaksia jos vain on mahdollisuus. Vessa on hyvä paikka tehdä kyykkyjä, ja niskoja, olkapäitä, ranteita ja nilkkoja voi pyöritellä ja vatvoa ihan omassa työpisteessä. Avaa ja sulje käsiä, niin niiden verenkierto elpyy. Tee liikkeitä sen verran, että se oikeasti tuntuu jo poltteena lihaksissa (eli siis jatka vaan, vaikka kyllästyt välillä).
Älä syö makeaa työpäivän aikana, älä juo kaakaota, jätä kahvista sokeri pois. Makea väsyttää.
Älä syö lounaalla paljoa hiilareita. Jätä ainakin puolet perunoista, pastasta, riisistä jne. pois ja korvaa kasviksilla. Älä ylipäätään syö kamalan paljoa, mutta syö kunnolla - voileipä ei ole lounas.
Juo just niin paljon kahvia (tai muuta piristettä) kuin on tarpeen, ettei kello kahden jysäri iske.
Pidä säännölliset työajat.
Älä ajattele liikaa. Töissä nyt vaan käydään. Aikuinen ihminen ei lintsaa, vaikka kuinka ei hotsittaisi. Älä marise, älä pohdi mitä kaikkea tekisit mieluummin. Tee vaan sitä duunia. Siitä on mahdollista selvitä hengissä.

Taas uusi syndrooma

2009-07-13T21:45:00.002+03:00

Löysinpä taas uuden jutun, mistä kärsin: macropsia, tai Alice in Wonderland syndrome. Tällaisia oireita minulla on ollut väsyneenä/kuumeisena/krapulaisena aina, mutta ei niitä mikään päänsärky ole seurannut. Itse asiassa osaan laukaista ko. tilan itsekin vajoamalla tietynlaiseen tajunnan tilaan ja antamalla tietyn tunteen vallata itseni, mutta en sitä mielelläni tee, sillä tila on varsin epämiellyttävä, tai paremminkin ehkä pelottava.

Addinaisen syndroomat, osa n. Kerää koko sarja.

Kunpa muistaisin...

2009-06-28T22:11:00.002+03:00

Jos saan pidettyä kaiken tasapainossa, on olo siedettävä, käytös suunnilleen kohdallaan ja elämä ookoo. Ongelma onkin se tasapainoilu. On niin monta tekijää, joiden yhteisvaikutuksesta hyvä olo syntyy:

Riittävä uni: 7,5 h yössä, josta vähintään 1 h ennen keskiyötä. Aivan minimissään siis.
Oikeanlainen ravinto: vain vähän hiilareita, tarpeeksi lihaa ja kasviksia, ei yhtään karkkia. Ravintolisäksi kalaöljyä ja B12-vitamiinia.
Liikunta: tunnin välein peppu ylös penkistä ja lihaskuntoharjoituksia kehiin. Perusteellinen venyttely 3-5 kertaa päivässä. Kunnon treenit 2-3 x viikossa. (Tämä viimeinen on tällä hetkellä täysin mahdotonta.)
Tasaista eloa: ei liikaa erityisohjelmaa, retkiä tai vastaavia.
Piristettä: ei liikaa tasaista eloa! Mukavaa tekemistä ja vaihtelua.
Ulkoilu: kunnon lenkki 2-3 kertaa viikossa.
Sosiaalinen elämä: ei liikaa, muttei myös liian vähän.

Näitä kun yrittää jonglöörata jonkinlaiseen järjestykseen, ei enää jääkään aivoaikaa yhtään millekään muulle kuin omasta olosta huolehtimiselle. Oikeastiko normoilla nämä menevät ihan itsestään putkeen eikä tarvitse joka hetki olla miettimässä, onko elämä tasapainossa?

Jos tasapaino lipsahtaa, on seurauksena kauhea aivopöhnä, rikkoutuneet ystävyyssuhteet, nolo käytös, masennus tai maanisuus.

Ole ikäisesi

2009-06-17T21:35:00.003+03:00

Edellisen postauksen jälkeen Addinainen meni ja teki tismalleen sen, mitä addilta voi odottaakin. Perusteltuaan ensin perinpohjaisesti epäsopivuutensa toimistotyöhön Addinainen hakeutui töihin - toimistoon. Tekemään tismalleen sitä työtä, mitä on vannonut, ettei enää ikinä tee. Firmassa, johon vannoi, ettei enää ikinä mee.

Pari kuukautta sitten nimittäin valaistuin. Olen 37-vuotias kahden lapsen äiti, joka vinkuu ja valittaa, kun ihan joka päivä pitäisi mennä töihin. HALOO?!? No totta kai pitää! Elanto täytyy ansaita. Roolimalli täytyy antaa. Ja jotain muutakin tekemistä täytyy ihmisellä olla kuin venyä ja vanua pitkin kämppää päivät pitkät. Jos yksi työllistymismalli ei toimi, niin tehdään sitten herttileijaa jotain muuta, joka toimii! Ja miten niin ei ole aikaa? No se on voi voi; jopa hörhöimmät kaverini ovat onnistuneet ylläpitämään hörhöyttä samalla, kun ovat nousseet uraportaita yhä vaikeampiin, aikaavievempiin ja mielenkiintoisempiin tehtäviin ja asemiin, ja joka tapauksessa perheen ja lasten on oltava ensimmäisellä sijalla.

Hain siis satavarmaksi katsomaani työpaikkaa ja sainkin sen. (Jos en olisi saanut, olisin varmaan tappanut itseni masennukseen, koska se olisi tarkoittanut koko oikean työurani olleen marginaalista ja/tai harhaa. Jos ei tätä työtä, niin en sitten olisi varmaan saanut mitään työtä.) Työ osoittautui jättipotiksi: asiakasprojekti, johon minut pykättiin, sijaitsee aivan kotimme lähellä, ja työympäristö on kuin suoraan addin toiveunista. (Ehkä kerron siitä enemmän tulevissa postauksissa.) Jos otan lounaan jälkeen puolikkaan Dexen, en nukahda edes kello 14 palavereissa ja energiaa riittää iltaan asti. Joka päivä en tarvitse edes sitä lääkettä. Saan oppia uutta jatkuvasti ja palkka tippuu silti tilille tasaisesti kuukausittain (kunhan muistaa hoitaa verokortin työnantajalle, köh).

Joskus sielunsa myyminen kannattaa. Joskus sen voi vaihtaa entistä ehompaan ja saada vaihdossa hyvitystä.

PS. Entäpä se viime postauksesta tuttu tie? Se on nyt kodin lähellä sijaitseva tie, jossa kuljen risteyksen läpi poispäin kodista esim. kävelylle tai ajelulle. On kesä, puut viheriöivät, kukat kukkivat ja linnut laulavat, ja alkuiltapäivän aurinko helottaa kultaisena. Tien mutkat ja notkot ja mäet kutsuvat.

Tyhjää tietä

2009-03-13T21:07:00.002+02:00

Addinaista ketuttaa. Harmittaa. Masentaa. Luulin jo päässeeni lopullisesti eroon siitä masennuksesta, joka väritti koko elämääni ennen lapsenhankintaprosessia (ja jota en edes tajunnut masennukseksi ennen kuin se poistui--"mitä masennuksen oireita nää muka on, elämähän on tällaista!"), mutta kovasti se taitaa tehdä paluuta.

Asiaa ei auta se, että tunnen olevani totaalisen turha ihminen. En osaa mitään enkä ole missään hyvä. Ei ole edes mitään realistista tavoitetta, jota voisin tavoitella - siis voinhan minä todeta, että haluan olla hyvä vaikkapa hierojana tai kirjailijana, mutta ajan hukkaa ja turhautumista olisi sellaisen tavoitteleminen, joka ei koskaan voi toteutua.

Idiootti kun olen, hommasin aikanaan vain typerän, hyödyttömän humanistitutkinnon, ja sillä paperilla voi työmarkkinoilla pyyhkiä vaikka nenänsä itkettyään työhaastattelun jälkeen vessassa. Jos olisin ollut järkevämpi, pitkäjänteisempi ja ylipäätään enemmän messissä siinä, mitä eläminen oikeasti vaatii, olisin tietenkin hankkinut tutkinnon, josta olisi edes jotain hyötyä. Takaisin koulun penkille voisin ehkä mennä, mutta a) millä eläisimme sillä välin? ja b) mitä opiskelisin, kun mitään työtä en voi kuitenkaan tehdä? Sillä:

En kestä mitenkään toimistotöitä. En. Ei ikinä enää, please. Istumatyö kotona on tarpeeksi paha; istumatyö avokonttorissa tai työhuonekopperossa, työyhteisön ympäröimänä, olisi helvettiä. Mutta mitään käsillä tehtävää työtä en myöskään voi tehdä, koska olen kömpelö ja huolimaton. Ihmisten kanssa en tule toimeen, joten en sovellu asiakaspalveluun enkä esim. vartijaksi. Projektipäällikkönä olin loistava, koska siinä sai liikkuakin välillä, joskus jopa asiakaskäynneillä, ja suunnitella asioita joita muut sitten huolellisesti toteuttivat - mutta pääsepäs projektipäälliköksi tekemättä ensin sitä varsinaista työtä hyvin! Sitä paitsi en todennäköisesti enää olisi siinäkään hyvä, koska olen menettänyt kosketuksen siihen, mitä päälliköitsin aikoinaan.

Mistään, mitä olen, ei ole mitään hyötyä, enkä halua olla mitään, mitä olen. En ole menossa minnekään, ei edes ole mitään, minne mennä.

Teimme joskus teinivuosina toisillemme sellaista psykologista testiä, joka kertoi sitten testin kohteesta kaikenlaisia asioita metaforisesti ajateltuna. Testin aluksi piti kuvitella itsensä kävelemässä tietä pitkin, ja tie kuvasi sitten suhtautumista elämään. Silloin tieni oli kotiin päin vievä leveä polku mäntymetsässä, jossa piti kyllä huolehtia, ettei kompastunut siellä täällä sojottaviin männynjuuriin, mutta joka oli kuitenkin aika laakea ja helppokulkuinen. Sääkin oli kaunis. Nyt se tie on leveä, tasaisen kokoisilla kivilaatoilla päällystetty maantie (roomalainen tie, kuin Asterixista), joka kulkee läpi pannukakunlättänän ruohikkoisen maan. Ympärillä ei näy mitään, horisontti on litteä ja tyhjä, aurinkoa ei näy, ja tie itsessään jatkuu ikuisuuteen aivan samanlaisena, jokainen metri siitä aivan identtinen muiden metrien kanssa. Sillä ei ole alkupistettä enkä voi kuvitella sillä olevan mitään loppupistettäkään. Yhtäkään elävää olentoa ei itseni lisäksi näy.

Jos vain en olisi addi, niin voisin olla hyvä jossakin. Jos vain en olisi addi, jaksaisin opetella jotakin ja jopa tehdä sitä ennen kyllästymistä. Jos vain en olisi addi, osaisin päättää. Jos vain en olisi addi, minullakin olisi elämä eikä pelkkää litteää tietä.

Ain laulain työtäs tee

2009-03-12T22:43:00.002+02:00

Addinainen on palannut työelämään, joskin tekee töitä kotoa käsin. Sitä luulisi, että addin työteholle olisi haitallista, kun lapset ja heidän hoitajansa ovat kotona ja luonnollisestikin puhuvat, itkevät (lapset), huutavat (lapset), soittavat musaa etc. Näin ei minulla kuitenkaan ole; minun on hyvinkin helppo keskittyä, jos minun ei tarvitse reagoida ylimääräiseen meluun mitenkään. Melu jopa tuo sitä aivojeni vaatimaa vaihtelua. Jos kaipaan johdonmukaisempaa äänimaailmaa, laitan kuulokkeet korviin ja nettiradion soimaan.

Tuhoisampia työteholleni ovat Facebook ja Peggle...

Jouluruoat

2009-03-12T22:38:00.002+02:00

Tänä vuonna jouluruoat saatiin pois parvekkeelta vasta maaliskuun puolella. Viime vuonna jo helmikuussa, mutta silloin olinkin lääkityksellä. Bonuksena mainittakoon, että pakkasten ansiosta homekasvusto oli nyt vähemmän kehittynyttä kuin silloin.

Häsä häsän tuntee

2009-01-11T12:18:00.002+02:00

Kyllä se sähläys oikeasti näkyy päällekin päin jos toinen osapuoli osaa katsoa. Minullakin kesti ehkä kaksi minuuttia huomata addius eräästä salilla käyvästä kundista. Tämä kundi ei pysy paikallaan hetkeäkään, vaikka suuren kokonsa ansiosta helposti antaakin rauhallisen vaikutelman. Hänen katseensa joko harhailee ympäri huonetta tai nauliutuu kohteeseen häiritsevällä intensiteetillä, kuin hän yrittäisi porautua päähäsi. Keskusteleminen on hankalaa, sillä hän joko ei huomaa, kun häntä puhuttelee, ei jaksa keskittyä keskustelukumppaniin, alkaa puhua omista asioistaan tai ymmärtää sosiaalisen tilanteen väärin. Hän on motorisesti kömpelö ja hänen liikkeensä ovat jotenkin haparoivia. Treenatessaan hän ei jaksa tehdä kuin toiston tai pari ennen kuin alkaa löpistä joko harjoitteesta tai jostain ihan muusta. Hän ei kuuntele neuvoja ja jos kuunteleekin, ei osaa soveltaa niitä käytäntöön, tai sitten ei vain tottele suoria käskyjä vanhemmilta oppilailta (varsinkin naispuolisilta!) eikä aina edes opettajilta.

("Eihän nämä kaikki ole addiuden oireita!" huutaa kuoro näytön siltä puolen. Totta, paljon voi yrittää selittää sillä, että kyseessä on teini-ikäinen miespuolinen henkilö. Seuraavaksi voidaankin kyllä kysyä, ovatko kaikki teini-ikäiset sitten mielestänne jotenkin addeja :D )

Minä en tule tämän kundin kanssa yhtään juttuun. Hän on vielä perinteisen hierarkiatietoisempi kuin minä pohjimmiltani (nainen treenikaverina = mutaa), vielä minuakin kykenemättömämpi normaaliin inhimilliseen vuorovaikutukseen, ja lisäksi vielä täysin tiedoton siitä, että hän on millään lailla erityinen.

Ruokaaaaa...

2008-12-05T21:20:00.002+02:00

Addinainen on laihdutuskuurilla. Tarkoitus on kaventaa vain 4-6 kg, ei sen enempää, eikä käytössä ole edes hirveän radikaaleja keinoja - ei max 1000 kaloria päivässä, ei superkarppausta, ei mitään, vaan vain karkin- ja sipsinsyönnin vähennys lähes nollaan sekä iiiihan pieni sisäinen tarkistus ruokapöydässä siitä, pärjäisikö yhdellä perunalla vähemmän tai voisiko osan riisistä korvata vihanneksilla tai kannattaako nyt todella ottaa lisää ruokaa vain siksi, että se on hyvää. Vaaka näyttääkin jo kolme kiloa vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten.

Ärsyttävä sivuoire tästä ruokavaliosta on kylläkin se, että olen kauhean kireä ja, kyllä vain, väsynyt. Voihan se tietysti johtua stressistäkin, mutta veikkaisin, että alentunut verensokeritaso ei ainakaan auta asiaa. Todennäköisesti tilanne tasaantuu kyllä, jos maltan muuttaa elintapoja pysyvästi ja pysyä erossa karkeista. Mutta apua, minähän en juo alkoholiakaan, enkä polta tupakkaa - mitä paheita minulle jää, jos luovun karkeista ja juustonaksuista?

Niskasta kiinni!

2008-10-07T22:23:00.002+03:00

Luin kuuluisalta Aivo, eikun Aihe vapaa -palstalta loistavan ketjun. Siinä joukko ihan tavallisia ihmisiä avautui aiheesta "kun en saa mitään aikaan ja ketuttaa". Ah, mikä yhteisöllisyyden tunne! Muutkin venyvät ja vanuvat pitkin kämppää ja netissä vaikka pitäisi tehdä vaikka mitä. Muutkin tekevät töitä 3 minuuttia ja sen jälkeen kaikkea muuta 7h57min, vaikka piti tehdä töitä 8h.

Paras kommentti ketjussa kuitenkin oli eräältä, joka antoi varoittavan esimerkin tosielämästä. Hän kertoi aloittaneensa lusmuilun juuri samoin kuin me ketjun laiskurit, tavallaan todenneensa, että niinkin voi elää, ja lähteneen siitä alamäkeen. Lopuksi hän oli sitten terapiassa joutunut kursimaan elämänsä lankoja kokoon. AIVAN! ajattelin. Juuri näin olen aina pelännyt voivan käydä, ja näköjään voi.

Otin siis itseäni niskasta kiinni. Jo kaksi päivää olen hokenut itselleni, että jos nyt ei ryhdistäydy, niin joutuu lopulta terapiaan ja lääkkeille kun elämä hajoaa; että niillä pienilläkin asioilla on merkitystä; ja että otetta ei saa päästää herpaantumaan. Tänään olen tehnyt kolme rästiinjäänyttä töihin liittyvää asiaa, pessyt pyykkiä, siivonnut, leikkinyt lasten kanssa ja aika paljon muuta kuin surffannut netissä, vaikka yhä liian paljon tätä viimeksimainittuakin.

Ja nyt menen nukkumaan, että jaksan huomenna taas!

En ole unohtanut lukijoitani

2008-09-12T21:56:00.002+03:00

Nykyään on niin epäaddimainen olo, ettei tänne tule kirjoiteltua, paitsi mitä nyt tuossa toisessa kirjoituksessa kuvatun kaltaisia tilanteita sattuu välillä. Lisäksi olen jossain maksimaalisen saamattomuuden moodissa, elän päivästä toiseen ja venytän elämää.

Kaikki menee hyvin niin kauan kuin saan kunnon liikuntaa vähintään 3 kertaa viikossa, juon 1-2 litraa vettä päivässä enkä syö karkkia varsinkaan iltaisin. Jos jokin näistä mättää, mättää ihan kaikki. Kuten tänään, kun lopetin eilisillan karkkipussilliseen ja aloitin tänään jo aamusta huutamaan lapsille :(

Mahtaako tätä blogia enää kukaan jaksaa seuratakaan.

Addinainen kokkaa

2008-09-12T21:47:00.003+03:00

Koska siskonmakkaroiden viimeinen käyttöpäivä on tänään, niin tehdäänpä siskonmakkarasoppaa. Makkarat - check. Keittojuures-perunasekoitus - äh, sitä ei ollutkaan. No okei, tehdään sitten oikeista perunoista. Perunat - perunat? Öö, olivatko nämä joskus perunoita? Ah, hyvä, täällä toisessa lokerossa onkin, selvitän tuon sotkun tuonnempana... Keittojuurekset - ei ole totta, eikö meillä ole tavallisiakaan keittojuureksia? Ei muuten mitään muutakaan tavallista pakastevihannespussia paitsi wokkia. No hittolainen. Unohdetaan sitten tämä soppa. Mitäs muuta täältä löytyy... Aha! Pomodoro Rosso -sekoitus. Laitanpa sitä punaista jauhelihakastiketta ja couscousia.

Paitsi ettei ole jauhelihaa. No hätä keinot keksii, pilkotaan sitten meetvurstia. Avataan vihannessekoituspussi. Pannu liedelle, öljy pannulle. Pari teelusikallista valmista valkosipulimössöä kuullottumaan pannulle. Sitten meetvurstit. Mitäs mun sitten piti tehdä? Ai niin, avata se vihannessekoituspussi, missässeolikaan, nyt alkaa metukat palaa, TUOSSA!

...ai se olikin jo auki. No kiva, keittiön lattia kaipasikin tomaatti-vihanneskuorrutusta. Poiminpa tästä talteen liedeltä kaiken mitä voi pelastaa. Jäipäs tosi vähän jäljelle. Täytyy jatkaa sapuskaa vaikka... vaikka... vaikka kik-herneillä ja herne-maissi-porkkanalla. Sitten tomaattikastiketta kehiin, sitten mausteita. Nami! Tästähän tulee hyvää.

Mikäs tuo pussi on? Ai se Pomodoro Rosso. Mitä täällä on sisällä? Jaa että puoli pussia vihanneksia. No johan nyt on. Onneksi se mahtui vielä kattilaan, eikä kukaan nähnyt.

Jos tajuan sen, se on tylsää

2008-07-21T16:49:00.002+03:00

Ehkä se johtuu huomiokyvyn lyhyydestä, että simppelit asiat ovat addille tylsiä. Onhan se nimittäin niin, että simppeleistä asioista rakentuu lähes poikkeuksetta varsin monimutkaisia kokonaisuuksia (*). Addin lyhytjänteinen aivo ei vain jaksa yrittää tajuta niitä.

Taviksille voisin kuvailla, miltä se kyllästyminen tuntuu. Sanotaan vaikka, että addi ja tavis lukevat jotain tietokoneohjelman käyttöohjetta. Addi kurkkaa sisällysluetteloa: "Jaajaa, ohjelmistossa on tämmöisiä juttuja, no kyllä näistä voi jo päätellä mistä on kyse." Sitten addi lukee ensimmäiset 5-10 sivua: "Hohoo, ai tällä periaatteella nämä yksittäiset asiat toimivat, selevä juttu." Tavisihminen selaa ohjeen läpi kokonaan ainakin pintapuolisesti ja tutustuisi kaikkiin ohjelman tarjoamiin juttuihin ja kiemuroihin: "Ai näin siis teen tuon asian; ja tuo asia tehdään noin. Ahaa, tuollainenkin poikkeus sääntöön. Ja tuo käyttövinkki pitää muistaa..." Addista selkeästi järjestelty manuska on tylsä, koska hän hahmottaa manuskan ja ohjelmiston ideat heti kättelyssä. Tavisihminen malttaa perehtyä asioihin sen idean tason alapuolellakin ja löytää sieltä paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

(*) Hehe, kirjoitin äsken "monimutkaisen" sijaan "mielenkiintoinen". QED.

Käännösongelma

2008-07-21T16:45:00.003+03:00

Taistelulajiharrastustani haittaa tarpeeni nähdä harjoitusten suoritusohjeet todella monta kertaa ja kuulla harjoitteelle sopivan lyhyt sanallinen "muistisääntö", jotta pystyisin suorittamaan yhtään mitään. Siltikin se ensimmäinen kerta menee yleensä ihan pipariksi; olenkin alkanut pitämään sitä ihan testikertana, jota ei "oikeasti" lasketa. Nyt tajusin miksi näin on: koska en osaa kääntää puhetta liikkeeksi enkä nähtyä tuntemukseksi, täytyy minun käydä läpi yksi harjoituskerta jolla tavallaan käännän ohjeen kokonaisvaltaiseksi liikkeen ja kosketuksen tuntemussetiksi.

Kirjainvarmennukset imee sukkaa

2008-07-02T00:15:00.003+03:00

Nykyinen tapa estää bottien kommentoiminen blogeissa on käyttää varmennusta, jossa pitää jäljentää pienestä ruudusta merkityksetön jono vääristyneitä kirjaimia (ja pahimmassa tapauksessa jopa numeroita) tekstiboksiin. Että sen on vaikeaa. Ensinnäkin kirjainten järjestys on merkityksettömissä jonoissa todella vaikea muistaa, koska aivot pyrkivät väkisin tekemään niistä sanoja tai edes aidon kielen kuuloista mongerruista. Toisekseen ne kirjaimet on todella vaikea tunnistaa, jos ne ovat eri kokoisia, eri värisiä ja eri paksuisia, saati sitten jos osa on isoja ja osa pieniä kirjaimia. Kaikkein helvetillisin systeemi on muistaakseni Yahoolla, jossa käytetään isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita, ja boksin läpi kulkee vielä jotain ihme viivoja joiden välistä ne merkit pitää erottaa. Tarvitsen yleensä ainakin kaksi ja yleensä n. viisi yritystä päästäkseni läpi tästä arjen nöyryytystestistä. Puistattaa ajatellakin, millaista on lukihäiriöisillä.

Toisaalta ehkä minulla onkin lukihäiriö, ja kompensoin vain tolkuttomasti järjenkäytöllä. The story of my life.

Onko pyykillä parasta ennen -päivä?

2008-06-18T22:45:00.002+03:00

Silitin vähän aikaa sitten pyykkiä, joka oli maannut "Silitettävää"-korissa puoli vuotta. Oikeasti puoli vuotta. Oli kuopuksen luonnonkuituinen juhlamekko hippasen ryppyinen...

Pyykkikoristakin löytyy kauan kadoksissa olleita aarteita, kuten eräs viime syksynä sinne tunkemani verho.

Kaikki sukkani ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Epäilemättä ne löytyvät joskus parin vuoden kuluttua jostain vaatehuoneen romuläjien alta.

Vesi vanhin voitehista?

2008-05-09T13:48:00.002+03:00

Dexedrine-tauko jatkuu. Nyt olen keksinyt uuden korvaavan hoitomuodon: vesi! Runsas veden juominen piristää sekä ennaltaehkäisevästi että väsymyksen jo iskettyä. Heti jos huomaan alkavani häröillä tai äyskiä, tankkaan puoli litraa vettä ja olo paranee. Veden juominen poistaa myös hiilihydraattipitoisten ruokien väsytystaipumuksen, joskin niitä nautittuaan pitää juoda aika valtaisia määriä. Keskimäärin vettä kuluu 2-3 litraa päivässä. Otan aamuisin myös yhden kofeiinipillerin ja kolme Beko Strong -tablettia riittävän B12:n saannin varmistamiseksi.

Viikon addihetki tuli keskiviikkona salilla, kun en kiinnittänyt huomiota siihen mitä olin tekemässä ja teloin polveni. Onneksi ei sattunut pahemmin, polvi vaikuttaa vain hieman suutahtaneelta ja on jo palailemassa ennalleen.

Voi roska

2008-04-29T19:58:00.002+03:00

Sain tänään vietyä roskat. Aika hyvä saavutus. Olin unohtanut ne kolmen päivän aikana jo 6-8 eri kertaa ovesta lähtiessäni. Appivanhempien kyläily pakotti lähtemään niitä viemään oikein erikseen.

Päivän addiopetus

2008-04-26T10:41:00.002+03:00

Varmista ennen käyttöä, onko purnukassa hiusvahaa vai ryppyvoidetta.

Huonot vaihtoehdot

2008-04-24T21:38:00.003+03:00

Addillehan aina sattuu ja tapahtuu enemmän kuin tavikselle. Milloin palaa auto, milloin häviää lompakko, milloin eksyy matkalla työhaastatteluun, milloin teloo jalkansa kuivalla kelillä ja tasaisella asfaltilla kaatuessaan... Ja kun sille tavisnaapurille ei näitä ihme seikkailuja satu, niin addi alkaa väkisinkin etsiä syytä koettelemuksilleen.

Hän voi valita jommankumman kahdesta varsin huonosta vaihtoehdosta:

1) Maailma murjoo juuri minua, vaikka en ansaitse sitä. Tämän vaihtoehdon valitsevat addit koettavat kestää pahan maailman kolhaisut kuoreensa käpertyen ja muuttuvat katkeriksi tai surullisiksi.

2) Se on minun syytäni, koska olen vajavainen. Tämän vaihtoehdon valitsevat addit tuntevat kroonista stressiä ja syyllisyyttä kaikesta, mikä menee pieleen, koska he tietävät aiheuttavansa sen itse.

Ehdottakaa nyt ihmeessä tälle addille parempia tulkintoja!

Sairas, sairaampi, kohta jo kuollut?

2008-04-24T21:25:00.003+03:00

On ollut hieman stressiä. Ensin oli Kalle sairas. Sitten olin minä sairas. Sitten Kalle tuli sairaammaksi. Ja minä olen parin päivän aikana jättänyt jo kaksi kertaa keittolevyn tuntikausiksi päälle kun pää meinaa räjähtää. Onneksi ketään ei ole vielä kuollut!

Dexetön elämä jatkuu vain. Raportti:

Väsymys: Jos muistan mennä ajoissa nukkumaan (eli valot pois ennen yhtätoista) enkä tee mitään töitä, niin kaikki sujuu ihan hyvin. Jos ilta venähtää yli puolenyön, on seuraava päivä tuskaa, riippumatta heräämisajankohdasta. Ja jos taas on töitä, niin mikään lepo ei riitä.
Aikataulusekoilut: Pitkän epämääräisen ajanjakson jälkeen olen ryhdistäytynyt kännykän ja Outlookin kalentereiden hyödyntämisessä. Kuin taikaiskusta olen alkanut muistaa taas tapaamisia ja tilaisuuksia.
Kömpelyys: Aargh. Mikään ei auta.
Haahuilu: Double Aargh. Siiri kysyi minulta tänään ruokapöydässä: "Äiti, miks sä tuijotat aina tonne ulos?"
Kiukuttelu: Temperamentti pelaa kuin vanhanajan lucifer-tulitikku. On myönnettävä, että olo on jotenkin aidompi näin, ja tuntuu paremmalta silloin kun pystyn haasteista huolimatta pitämään leimahduksen kurissa.

Ajattelin jatkaa vielä niin kauan kuin kestän. Kun alan taas tehdä töitä kokopäiväisesti, on ehkä pakko palata lääkityksen piiriin. Stressaan siitä jo valmiiksi.

Linkkilistaa

2008-04-03T16:56:00.002+03:00

Aiottuani vuoden ja meinattuani kuukauden olen nyt vihdoin lisännyt linkkilistaan joitain blogeja. Tosin enimmäkseen en niitä, joita alunperin aioin ja meinasin, sillä ne olen jo unohtanut, enkä onnistu nyt kaivamaan niitä tuolta kommenttien syvyyksistä. "Jouduin" siis "tyytymään" pariin uuteen löydökseen, joiden pitäjät ovat äskettäin kommentoineet omaa blogiani - kiitos siitä ja uusista tuttavuuksista :-)

Täytyy lukea

2008-04-03T08:48:00.002+03:00

Tämä ärrin referoima artikkeli täytyy löytää luettavaksi. Tutulta kuulostaa...

Aidat nurin

2008-04-01T20:10:00.005+03:00

Eevan kommentti edelliseen tekstiin muistutti minua eräästä aivojen romuvarastossa majailevasta blogausaiheesta: ADHD:n historiasta ja tieteellisen selityksen vajavaisuudesta.

Erilaisiin maailmaa selittäviin perinteisiin tutustumisella on sekin puoli, että saa havaita kaiken olevan auringon alla kuitenkin aika vanhaa kauraa, ja että samaa ilmiötä puetaan moniin eri vaatteisiin ja jaotellaan osa-alueisiin ja ryhmitellään yhteen enemmän tai vähemmän ronskein ottein. Otetaan nyt tämä meikäläisen "oirekompleksi". Tämä suunnilleen samansisältöinen oirejoukko on länsimaisen (psyko)lääketieteen eri suuntausten toimesta saanut mm. seuraavia nimiä: MBD, ADD, ADHD, laaja-alainen kehityshäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö, lievä autismi, sensomotorisen integraation häiriö... Jokainen näistä nimityksistä viittaa osaan meikäläisen oireita, paitsi ADHD, joka on niin laaja-alainen että se voi käsittää (mielestäni) jopa täysin vastakkaisia persoonallisuuspiirteitä, ja MBD, joka voi tarkoittaa ihan mitä tahansa kuvitteellisesta normista poikkeavaa (minimal brain dysfunction = vähäinen aivojen toimintahäiriö). Nämä nimitykset, tai diagnoosit, elävät kaikki enemmän tai vähemmän sopuisasti lääketieteen oppikirjoissa, ja niitä käyttävät oppineetkin myöntävät taudinkuvissa olevan paljonkin päällekkäisyyttä.

Lisäksi psykologisemman suuntauksen piirissä melkein samasta asiasta voi puhua kiintymyssuhdehäiriönä tai haastavana persoonallisuutena.

Jos korostetaan toimintahäiriön alkuperää, voidaan myös todeta FAS- ja FAE-ihmisten kärsivän pitkälti samoista oireista. FAS-lasten kanssa työskenteleville laaditut ohjeet pätevät loistavasti myös itseään addeiksi kutsuville.

Mutta ei se tähän lopu. Kuten Eeva huomautti, indigolapsen käsite kattaa juuri tämän meikäläisen oirejoukon. Olenko siis tällainen, koska olen indigolapsi? Vaihtoehtoja olisi muitakin; samantyyppisiä persoonallisuuspiirteitä on skorpioni-ihmisillä ja rottaihmisillä.

Olisi aika heittää nämä idioottimaiset raja-aidat romukoppaan ja alkaa tutkia ilmiötä yksittäisinä oireina. Voin jopa arvata, millaisia olisivat löydökset... Jos otetaan kuvitteellisen normi-ihmisen keskushermoston kehitys nollatasoksi, voidaan löytää joukko tekijöitä, jotka heikentävät tätä kehitystä joko hidastaen tai vääristäen: geneettisesti perimä tai geneettinen herkkyys tietyille olosuhteille; raskausaikana äidin alkoholin käyttö, ympäristömyrkyt, auringonpaisteen määrä eri vaiheissa raskautta (vaikuttaa melatoniinin tuotantoon), sikiön ravitsemustila (napanuoran kautta sikiöön siirtyvien ravintoaineiden laatu, tyyppi ja määrä), stressi- ja muiden hormonien määrä äidin veressä, äidin yleinen terveydentila; ensimmäisten elinvuosien ravinnon laatu, tyyppi ja määrä, kokemusten (virikkeiden) laatu, tyyppi ja määrä, fyysinen epämukavuus, lapsen perusterveydentila, ympäristöstä saatavat bakteerit ja virukset, sekä suoliston bakteerikanta; ensimmäisten elinvuosien jälkeen samat kuin aiemmin, mutta vaikutus on vähäisempi (vauvavaiheen kokemukset vaikuttavat dominomaisesti laajemmin). Syynä voi myös olla lapsen sensorinen tai motorinen vamma tai pitkäaikainen sairaus, joka aina vaikuttaa myös hermoston kehittymiseen. Perusdiagnoosi on siis, että keskushermoston toiminta on tehotonta. Syy on tavallaan yhdentekevä diagnoosin kannalta, vaikka tietenkin sillä on vaikutusta jos halutaan estää addilapsia syntymästä. Perusseuraus on korkeimpien aivotoimintojen estyminen ainakin ajoittain (abstrakti ajattelu, sosiaalinen ajattelu, kokonaisvaltainen hahmottaminen) ja hermoston toimintakyvyn varmistamiseen tähtäävien perustoimintojen lisääntyminen (esim. ticit).

Johdannaisseuraamuksina (onko tuo edes sana?) mainittakoon:

(Sosiaalisen) ympäristön ja yksilön huono yhteensopivuus. Tämä puolestaan aiheuttaa sopeutumista tavoittelevassa yksilössä mm. väsymystä, masennusta ja stressiä, ja vaikuttanee negatiivisesti myös motivaatioon (oma päätelmäni).
Toiminnan tehottomuuden aikaansaama väsymys. Väsymys puolestaan aiheuttaa esim. masennusta, tunnekuohuja, puutteellista ja lyhytkestoista keskittymiskykyä ja vaikeuksia siirtymätilanteissa. (Kuten kaikki lasta päiväkodista hakevat vanhemmat tietävät.)

Huomatkaa, että sekä huono yhteensopivuus (poorness of fit) että tehoton aivotoiminta luovat väsymystä. Samoin huono yhteensopivuus on suora syy masennukselle, toiminnan tehottomuus taas välillinen väsymyksen kautta. Jos kaikki addit jostain valittavat, niin ne taitavat olla juurikin väsymys ja masennus :)

Nyt on kello niin paljon ja Addinainen niin väsynyt, että ränttään hermoston toimintakyvyn heikkenemisen syistä joskus toiste :)

Ystävyydestä ja jutustelusta

2008-03-28T21:55:00.004+02:00

(Tämä sopisi ehkä paremmin ystävänpäivään, mutta kaksi ja puoli kuukautta myöhässä on ihan normaalia Addinaiselle. Ja vähennyslaskujen laskeminen väärin.)

Haluaisin kovasti kertoa ystävilleni, miksi olen niin surkea ystävä, kun kerran olen kuitenkin varsin hyvä tuttava. Olen varmaan kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin "kyllääntymisen" vinkkelistä, mutta yritän hieman syventää toista näkökulmaa, nimittäin kertoa, että hyvienkin ystävien kanssa juttelu on stressaavaa.

Ensin disclaimer. Nyt kypsään ikään päästyäni olen tajunnut, ettei minun ole pakko kaveerata sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä. Daaaah, aivan, mutta en ole väittänytkään olevani fiksu sosiaalisissa jutuissa, päinvastoin. Tästä seurauksena kutsun nykyään kavereiksi ja ystäviksi vain henkilöitä, joiden kanssa jutustelusta ja/tai puuhailusta saan mielihyvää ja iloa. ELIKKÄ tästä on kenenkään ystäväni aivan turha masentua ja ajatella olevansa meikäläiselle turha stressitekijä tms., koska näin ei ole. Nih, Stiina. ;) ;)

Siltikin on fakta, että vaikka kuinka haluaisin pitää ystävyyssuhteeni elossa ja pitää ihmisiin yhteyttä, se on julmetun vaikeaa. Yksi syy tähän on, että sosiaalinen kanssakäyminen jo sinänsä on vaikeaa ja hankalaa ja energiaa kuluttavaa. Koska en pysty lukemaan kasvonilmeitä tai äänensävyjä, en yhtään tiedä, millä mielellä mikäkin kommentti heitetään. Satunnaisten tuttavien kanssa jutellessa sillä ei ole väliä; ikiaikaisten luottoystävien kanssa keskustellessa osaan jo arvata, eikä sillä oikeastaan silloinkaan ole väliä; mutta näiden ääripäiden välille jää valtaisa joukko väliinputoajia joiden kanssa keskustellessani joudun jatkuvasti puolitietoisesti monitoroimaan keskustelun kulkua, peilaamaan sanottua yhteiseen historiaamme tai hatariin mielikuviini ko. henkilön persoonallisuudesta tai interaktiotyylistä, esikatselemaan omat repliikkini pääni sisällä selvittääksen olenko päästämässä suustani jotain joka ulos tullessaan osoittautuu jalaksi jne. jne. Minulla ei ole mitään vaistoa siitä, mitä missäkin tilanteessa kuuluu sanoa (olen joutunut opettelemaan esimerkiksi sen, että yleensä ihmisiltä kysytään, mitä niille kuuluu, ei koska heidän kuulumisensa eivät kiinnostaisi, vaan koska kysyminen ei vain tule spontaanisti mieleen, ja koska jos tulee, niin se tuntuu jenkkileffakliseeltä) tai edes siitä, miten kuuluu reagoida ja miltä kuuluu näyttää, joten valitsen jokaisen reaktioni, sanani ja ilmeeni tietoisesti käytettävissä olevasta repertuaarista. Mietin koko ajan, ovatko repliikkini sekä kohteliaita että järkeviä vai saako kaverini minusta ihan pöntön kuvan; eli pystynkö kannattelemaan omaa osuuttani tästä ko-operatiivisesta sosiaalisesta toiminnasta nimeltä keskustelu. Lisäksi minulla on vaikeuksia eritellä puheääniä ja ymmärtää sanojen merkityksiä, eli usein en yksinkertaisesti ymmärrä, mitä minulle sanotaan, tai en ymmärrä kuin sanat jolloin implisiitti konteksti jää tajuamatta.

Kaikki tämä aivotoiminta vaatii tietenkin hirveästi energiaa. Lisäksi tilanne hermostuttaa epävarmuudellaan, ja hermostuneena liikehdin levottomasti, mikä kuluttaa vielä enemmän energiaa. Tämän vuoksi olenkin aina aivan läkähtynyt, kun ovi sulkeutuu minun ja kaverini väliin. Nykyään se on yleensä hyvää läkähtymistä, kuin olisin juossut pitkän lenkin tai treenannut kuusi tuntia yhteen putkeen, mutta väsynyt olen silti enkä todellakaan pystyisi ottamaan uutta sessiota siihen perään, yhtään sen enempää kuin pystyisin toiseen kuusituntiseen treeniputkeen.

Siksi saatan jättää vastaamatta, jos kännykkä soi läkähdyksen hetkellä. Siksi en ota yhteyttä, jos en ole satavarma jaksamisestani keskustella (= inspiroitunut). Ja siksi olen joskus yllättävän nuiva tapaamista ehdotettaessa, joskin se on helpompi vaihtoehto kuin puhelu puolitutun kanssa.

Huomautettakoon, että vain vanhempani, Kalle ja vanhimmat ystäväni ovat saaneet tuta sen tilanteen, kun Addinainen puhuu esim puhelimeen läkähdystilassa.
"Moi, Addinainen! Onko paha paikka, pystytkö puhumaan?"
"Mmh, noo." (inventaario) "Öö, ei. ...tai siis, joo pystyn."
"Mitä sulle kuuluu?"
"No mitäs. Ei mittään."
"Kuule, kun mä oon miettiny tätä meidän tapaamista perjantaina, niin voitaisko me siirtää sitä tunnilla?"
"Mmh." (Addinainen on omissa maailmoissaan tuijottaen aseman kelloa lumoutuneena)
"Kun mulla on ne treenit, niin voisin haluta käydä eka suihkussa."
"Se vois olla hyvä idea." (Addinainen tuijottelee katukiviä ja eteneviä jalkojaan)
"Niin että voidaanko?"
"Ai öh että mitä?"
"Siirtää sitä tunnilla."
"Joo, toki." (Addinainen ei keksi lisää sanottavaa)
"No hyvä juttu, niin on paremmin aikaa siinä jutella kun ei tarvi juosta kotiin heti."
"Eiku hei! Siis onko nyt tämä keskiviikko? Onks se meidän tapaaminen niinku nyt perjantaina?"
"Joo, ylihuomenna."
"Just." (Addinaisen aivot resetoituvat.) "No mut joo."
"...okei. ... eli, me nähdään sit sillon..."
"Joo."
"Okei, moi."
"Joo. Moi."

Se motorinen kömpelyys se

2008-03-22T09:46:00.002+02:00

Aaargh. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen jo levittänyt ne Cofi-Tabsit pitkin lattioita. Pitäisi yrittää muistaa, etteivät ne kädet nyt vaan toimi yhtä hyvin kuin Dexeillä, mutta heh. "Muistaa". Minäkö?

Pirteys

2008-03-19T21:29:00.002+02:00

Ilmeisesti se Cofi-Tabs sitten on pätevä vaihtoehto Dexedrinelle, sillä oloni on parempi kuin aikoihin. Aamuisin nousen virkeämpänä, vireystila pysyy tasaisempana läpi päivän (ja jos väsyttää, otan Cofi-Tabsin; niitä menee 0-2 päivässä) ja illalla saan helpommin unta. En jämähdä niin pahasti esimerkiksi tietokoneen ääreen.

Erona lääkkeelliseen elämään mainittakoon lähinnä räjähtävät kiukunpuuskat sekä onnikohtausten vähäisempi määrä. En ole sinänsä huonolla tuulella tai masentunut, kuten lääkkeellisenä olen PMS:n eli lääkeimmuniteetin aikaan, mutta ihan hyvä tuuli saattaa vaihtua silmänräpäyksessä kiukuksi ja siitä raivoksi. Lääkkeiden avulla raivonpurkaukset on helpompi hallita; tai sitten ne vaikuttivat plasebomaisesti, ja nyt lääkkeettömyys antaa minulle tekosyyn olla yrittämättäkään kontrolloida niitä.

Toinen ero on lisääntynyt kömpelyys, nimenomaan hienomotorinen sellainen. Lääkkeet vähän vähentävät sitä.

Pääsiäisen lista

2008-03-16T16:32:00.002+02:00

Rairuoho: kasvamassa
Pääsiäisruoat: suunnittelematta
Suklaamunat: ostettu
Mämmi: osittain syöty
Pääsiäiskortit: jaa mitkä?
Pääsiäiskoristelut: odottamassa
Siivous: kohta alkaa

Pirteydestä ja siitä, no, niistä mitänenytoli

2008-03-09T21:13:00.004+02:00

Tänä aamuna heräsin ensimmäistä kertaa kuukausiin levänneen oloisena. Tosin olen mennyt nukkumaankin varsin kiltisti ennen puoltayötä jo parin viikon ajan, ja aamulla Kalle antoi minun nukkua menemällä itse pitämään seuraa klo 6.30 pirteinä ylös pompanneille lapsille.

Asiasta kolmanteen, en tiedä onko se lääkkeen vaikutusta vai vain alkavaa afasiaa tai dementiaa, mutta puhuminen on ollut viime aikoina jotenkin kamalan haastavaa. On kuin puhekieleni olisi häviämässä. Sanat eivät tule mieleen, sekoitan sanoja toisiinsa, kuulen muiden puhetta ihan kummallisesti ja ymmärrän helposti asiat aivan väärin. Olen aina ollut vähän semmoinen omasanaihminen ;) mutta viime aikoina tämä on mennyt ihan naurettavuuksiin. En sitä paitsi saa edes keksittyä niitä uusia sanojakaan vaan asioiden nimiksi tulee esimerkiksi Tuo, No-Sesese, Se-Siellä-Mikä-Se-Nyt-Oli, Toitoi-Se etc. Opeta siinä nyt sitten kuopusta puhumaan!

Näihin apukeinot auttavat

2008-03-09T21:11:00.002+02:00

Perusvire
"Alkava afasia" (puhe kulkee jouhevammin ja ymmärrän itsekin, mitä juttelen)
Outo kuuloilmiö, jossa äänet tulevat kuin veden alta (tämä on ollut riesanani lapsesta asti aina väsyneenä, en tiedä onko yleistäkin)
Aloitekyky

Näihin eivät apukeinot auta

2008-03-07T15:05:00.001+02:00

Pakkoajatukset
Itsetunto
Valo- ja tuntoherkkyys
Räjähtävä temperamentti (esim. liikunta vaikuttaa vain perusvireeseen, eli vastoinkäymisen tullessa räjähdän aivan samoin kuin jos en olisi liikkunut)

On jo parempi olo

2008-03-05T21:25:00.003+02:00

Laitetaanpa tähän listaa asioista, jotka auttavat tuohon edellisessä viestissä päivänselväksi tulleeseen ketutukseen:

Liikkuminen, ihan mikä tahansa. (Tänään kävin Veeran kanssa ulkona kävelemässä, oikein kävelylenkillä.)
Kahvi.
Suklaa.
Laulaminen tai tanssiminen.
Ongelman ignoroiminen.

Nämä sen sijaan eivät auta:

Hiilihydraatit ja sokerit. (Tai auttavat tunnin, pari - sen jälkeen tulee krapula ja kahta kamalampi ketutus.)
Lepo. (Sitä on mahdotonta saada "tarpeeksi", sillä tarve kasvaa nukkuessa.)
Burana. (Vaikka päätä särkee, niin lääke ei auta.)
Kiukuttelu.

Vielä kuukausi

2008-03-05T09:22:00.002+02:00

Ei jumalauta, en kestä tätä. Minä huudan lapsille, lapset huutavat minulle, lopuksi kiljumme kaikki pää punaisina toisillemme, sitten itkemme yhdessä ja vuorotellen. Mitään vastoinkäymisiä en jaksa vaan alan heti kiukutella kuin kolmevuotias. (Huusin juuri äsken Veerallekin oikein hampaiden välistä raivohuutoa kun lapsi yrittää kiinnittää huomioni ja pyrkii syliin - mutta tekee sen kesken Tärkeän Kirjoitustyön jumalauta...) Lapset roikkuvat helmassa kiinni koko sen ajan kun olen näkyvissä, koska heitä pelottaa äidin ollessa tällainen ja hakevat raukat turvaa ainoasta saatavilla olevasta ihmisestä eli siitä samasta pelottavasta äidistä.

Kaikki jää tekemättä, mitään en jaksa edes ajatella, makaan vain ja ahdistun ajatellessani mitä kaikkea nytkin PITÄISI tehdä. VITUTTAA JA VÄSYTTÄÄ JA MÄ TAPAN ITTENI JUMALAUTA, sitten saavat lapsetkin sellaisen äidin jollainen heillä pitäisi olla, jonka henkinen ikä on suurempi kuin heidän.

Hyvä englanninkielinen podcast

2008-03-03T21:46:00.002+02:00

Asensin jälleen pitkästä aikaa Winampin, ja siinä prosessissa löysin aivan hulvattoman hyvän podcastin nimeltään "ADD adhd help for parents". Sitä lähettää Spirit of Hope Publishing.

Sinestrine

2008-03-03T21:07:00.004+02:00

Saammeko esitellä Suomen apteekkien ja lääketukkujen uuden vastauksen maan addien lääketarpeisiin: Cofi-tabs. Sen hyvinä puolina mainittakoon hinta, saatavuus ja yleinen sopivuus potilaille, kuten myös helppo korvattavuus kuumalla, nestemäisellä lääkevariantilla. Huonoja puolia ovatkin sitten kaikki ylenmääräisen kofeiinin nauttimisen tuomat ongelmat.

Cofi-tabsien olisi kuitenkin hyvä toimia, sillä Dexedrinet ovat jälleen Suomesta loppu. Tällä kertaa ne ovat aivan oikeasti loppu, sillä jopa aiemmin luotettavana Dexe-lähteenä tunnettu YA lopetti viime kesänä oman maahantuontinsa ja alkoi ostaa lääkkeen Tamrolta. Tämän muutoksen jälkeen YA on jo kokenut kaksi useamman kuukauden toimituskatkosta, ostettuaan sitä ennen lääkettä suoraan valmistajalta (tai ulkomaisesta tukusta) hyvällä menestyksellä vuosikaudet ilman mitään ongelmia.

Tällä hetkellä Dexedrinejä luvataan saapuvaksi viikolla 15 eli 7.4. alkavalla viikolla eli vasta yli kuukauden päästä. Viime viikolla tosin tukusta oli niitä luvattu viikolla 12, joten luonnollisesti edes tämänhetkiseen arvioon ei voi luottaa.

Kuka laskee sen kärsimyksen määrän, jonka ehkä satojen addien lääkkeettä jääminen aiheuttaa? Minä nyt vielä jotenkuten pärjään; perheeni tosin huonommin, sillä heille minä huudan ja heidän elämänsä pilaan kun lääkkeet jäävät ottamatta. Mutta entä lääkkeettömyyden muille aiheuttamat elämänmuutokset, kuten viivästykset opinnoissa tai irtisanomiset työpaikoilla? Entäpä ne addit, jotka ilman lääkettä alkavat heilua kirveen kanssa tai nukahtaa/koomata tarkkuutta vaativissa töissä? Toivokaamme kaikki, että paikallisessa lennonjohdossa, vesilaitoksessa, ydinvoimalassa, tai sairaalassa tai koko maan puolustusvoimien kriittisissä tehtävissä ei toimi Dexedrinejä napsivaa addia...

Tehty!

2008-02-24T00:49:00.002+02:00

Nyt ne jouluruoat on vihdoin siivottu pois parvekkeelta, ja kyllä siitä tulikin hyvä ja puhdas olo. Lapsetkin pääsivät nautiskelemaan aurinkoisen, lasitetun parvekkeen lämpimästä tunnelmasta (kunnes Siiri veti raivarit kun farkut eivät menneet jalkaan toivotulla tavalla tai sukkahousut olivat hassusti tai jotain, ilmoitti ettei enää ikinä laita mitään housuja jalkaan ja sai kuulla, ettei parvekkeelle ole menemistä ilman housuja, kenkiä ja pusakkaa ja alkoi paiskoa asioita) kun limaiset, homeiset laatikonjämät eivät olleet enää siellä haisemassa. Perunalaatikossa kasvoi muuten jännää punaista hometta, en olekaan ikinä vielä sellaista nähnyt...

Tänään on saatu aikaan myös piiiiiitkään muhittu työ-/askarteluhuoneen siivous eli lattian raivaus ja imurointi, bonuksena jopa maton tamppaus. Samaan syssyyn vaihdoimme myös kahden kalusteen paikkaa huushollissa, myös asia jota on saatu odottaa tovi jos toinenkin.

Toivoa ja epätoivoa

2008-01-30T22:01:00.001+02:00

Vauva-lehden palstalla keskustellaan. (Loistava addi-paikka muuten, siellä voi käydä niin montaa keskustelua kerralla kuin vain huvittaa!)

Känkkäränkkä

2008-01-30T19:08:00.000+02:00

Tiedättehän Känkkäränkän, sen pienen rusinoita ruokapöydässä mussuttavan noidan, joka saa lapset kiukuttelemaan? No, minä taidan olla oman perheeni känkkäränkkä. Kummasti lapset käyvät hyväntuulisiksi ja hyväkäytöksisiksi heti, kun otan tarpeeksi lääkettä enkä yritä pärjätä vähemmällä.

Se on sitten otettava 3 dexeä aamulla, 2-3 päivällä ja, jos meinaa tehdä töitä, vielä 1-2 illalla. Ainakin jos meinaa elää normaalia perhe-elämää tulematta hulluksi ja saamatta kurkunpääntulehdusta huutamisesta.

Ne jouluruoat

2008-01-21T09:06:00.001+02:00

Arvatkaas, onko meillä yhä vielä parveke täynnä jouluruokia.

Keski-ikäinen

2008-01-20T23:38:00.001+02:00

Blogin kuvausta oli pakko hieman muuttaa. En voi mitenkään väittää olevani enää joku "kolmekymppinen" keltanokka ;)

Ote lipsuu

2008-01-20T23:31:00.000+02:00

Joulun jäljiltä kaikki on vähän vinksallaan. Saimme viikko sitten siivottua melkein kunnollisesti ensimmäistä kertaa sitten jouluaaton aaton. Pyykkikasat ovat täyttäneet kylppärin ja valtaavat ensimmäistä kertaa alaa muista huoneista, kuten makuuhuoneen suuret lakanakasaumat hiljaa todistavat. Lattioilla on paljon pientä sälää, koska iltasiivouksessa poistetaan vain suurimmat sälät; eihän lastenhuoneeseen voi mitään kuitenkaan viedä kun lapset nukkuvat nyt siellä, ja jos en vie tuota barbien kenkääkään niin ei kannata poimia tuota sotkupaperiakaan...

Lisäksi Addinainen yrittää saada isohkoa projektia valmistumaan ajoissa haudottuaan sitä aivan liian kauan.

Addinainen on myös vähän hakusessa elämänsä kanssa lopetettuaan taistelulajiharrastuksensa vuodeksi ajanpuutteen vuoksi.

Selain tahmaa

2008-01-06T23:06:00.000+02:00

Selaimen/netin/tietokoneen tahmaaminen, eli hidas toiminta, on tuhoisaa addin tehokkuudelle. Jos klikkaan linkkiä, haluan nähdä sen sivun heti enkä viikon kuluttua, kiitos vain. Jos en saa heti silmieni eteen odottamaani uutta asiaa, klikkaan auki uuden välilehden ja teen jotain muuta odottaessani latauksen loppumista. Harmi vain, että jään sitten tekemään sitä jotain muuta ja lopetan vasta, kun siinäkin jokin alkaa tahmata; siinä vaiheessa löydän uudestaan aikaisemmin latautumaan jättämäni välilehden. Selaimessani saattaa olla auki 5-10 välilehteä, jotka kuuluvat pariin, kolmeen erilliseen aktiviteettiin tai teemaan. Tällä hetkellä teemoja on 5 tai 6 erilaista (kuten ostelu, erään asian historia, työt, sensorinen integraatio...) ja välilehtiä on auki 21.

Lisäksi avasin juuri Blogilistan avautumista odotellessani kuvankäsittelyohjelman, josko saisin tehtyä blogille uuden taustan. Sitten ko. sivu latautui, vilkaisin sitä, ja palasin kirjoittamaan äskeistä postausta. Koneen alkaessa käyttäytyä oudosti säikähdin ensin, kunnes silmieni eteen rävähti se hetki sitten käynnistämäni hitaaaaaasti latautuva kuvankäsittelyohjelma.

On kivaa, kun kommentoitte!

2008-01-06T23:00:00.000+02:00

Kommentit ilahduttavat Addinaista yhä kovasti. Yritän vastailla kysymyksiin mieluummin itse blogissa kuin kommenteissa, koska jotenkin oman blogin kommentoiminen tuntuu pohjimmiltaan jakomielitautiselta...

Yritän vain sanoa, että on ihanaa tulla luetuksi ja lukea terveisiä :)

(Addinaista hämmentää ja ilahduttaa sekin, että tällä blogilla on Blogilistan sivuilla 24 tilaajaa. Jos vain saisin päivitettyä blogia useammin, niin lukijoita olisi ehkä jopa yli 10 viikossa...;)

Joulun tekemätön-lista

2008-01-06T22:44:00.000+02:00

Joulukortit lähettämättä (myös kirjoittamatta tällä kertaa)
Kallen varsinainen joululahja hankkimatta ajoissa (hommasin sitten muuta tilalle)
Erinäisiä muita lahjoja hankkimatta
Kiitospuhelut soittamatta
Kuusi viemättä ennen loppiaisen vierailijoiden saapumista
Piparitalo yhä syömättä
Jouluruoat yhä keräämässä hometta tai jäätymässä parvekkeella
Osa joululahjoista yhä laittamatta paikalleen

Ootsä tyhmä?

2007-12-19T16:56:00.000+02:00

Minä en oikeasti ole tyhmä. Kyllä minä keksin ja tajuan ja osaan ja opin. Olen vain vähän hidas ja kömpelö, enkä joskus oikein ymmärrä, mitä minulle puhutaan. Enkä osaa hahmottaa isoja asiakokonaisuuksia kovin nopeasti; no itse asiassa se vie minulta joskus vuosia. Niin ja en myöskään muista oikein mitään. Ja unohdankin tosi paljon.

...mikäs se kysymys olikaan?

Joulukalenteri

2007-12-03T21:38:00.001+02:00

Kannattaa addinkin muistaa, että jos aikoo tehdä lapsille joulukalenterin, ei työn dedistä kannata määritellä marraskuun viimeiselle päivälle. Eikä silloin kannata hävittää sitä muovipussia, johon oli piilottanut kalenteriyllätykset.

Noh, tuli siitä kuitenkin ihan mallikas kalenteri, josta lapset tykkäävät. Myöhästelyn ansiosta keksinkin hyvän ja joustavan ratkaisun: kalenteri on naru ja 24 pyykkipoikaa, ja joka aamu narulle ilmaantuu uusi pussi roikkumaan. Nyt voin tehdä kalenterityötä pikkuisen kerrallaan vaikka joka ilta (peruspusseja on valmiina n. tusina, ja ne pitää vielä koristella ja sitoa kiinni) ja voin valita kullekin päivälle kokonsa ja tyylinsä puolesta sopivan pussin.

Näkö normaali

2007-11-26T21:52:00.000+02:00

Tajusin vasta hiljattain, että ilmeisesti ei ole normaalia, jos silmät rentouttaessaan näkee kaiken kahtena. Ei siis kuten taittovirheessä, joka minulla on myös ja esim. kuu näkyy aina vähän kahtena, vaan niin, että kun päästän silmää ohjaavat lihakset rennoiksi, näen esimerkiksi tämän tietokoneen kursorin kahtena, ja niillä näyttää olevan välimatkaa n. 10-15 cm.

Vähän sama kuin tajusin vasta aikuisiällä, miksi kliinisen masennuksen tunnusmerkistö lukion psykologian kirjassa kuvasi mielestäni ihan normaalia arkifiilistä. Niin ja kesti sekin vuosia tajuta, että normoilla on (ilmeisesti) joku sellainen automaatti, ettei heidän tarvitse tietoisesti ajatella jotain muistettavaa asiaa koko aikaa vaan se palautuu heidän päähänsä oikealla hetkellä ihan muuten vaan.

Kuinkahan paljon vastaavia normaaleja epänormaaleja juttuja minusta sitten oikein löytyykään?

Linkkivinkki

2007-11-25T19:09:00.000+02:00

www.comeunity.com:in ADHD/ADD-sivuilta löytyy paljon tietoa ADHD:sta englannintaitoisille.

Maalari maalaa taloa

2007-11-09T22:13:00.000+02:00

Käytimme tyttöjen kanssa vessan maalauksesta vuosi sitten jääneet maalit nukkekodin pintaremonttiin. Tuli ihan hieno, kun ottaa huomioon, että pääasialliset maalarit ovat 3- ja 4-vuotiaita.

Tarinan opetus ei kuitenkaan ole älä ikinä heitä mitään pois, vaan jos olisit tehnyt tämän silloin kun sitä tulit ajatelleeksi, eivät maalit olisi olleet klönttisiä eivätkä maalipurkit olisi jättäneet ruosterenkaita vessan lattiaan.

Mikä se on

2007-10-28T00:16:00.001+03:00

...kun ei ole masentunut, vihainen eikä väsynyt, mutta tavarat lentävät käsistä, kieli ei väänny lauseisiin eikä varsinkaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, ei saa mitään tehtyä kun aloittaa koko ajan uusia asioita ja hirvittävät pakkoajatukset valtaavat mieltä? Vastaus: onnellisen addin PMS.

Kesti vähän aikaa tajuta, missä mennään, kun ei ollut sitä tavallista lyijyistä väsymystä ja masennusta kuvioissa lääkkeiden tehon kadottua. Nyt mennään ilmeisesti maanisessa, onnellisessa vaiheessa.

Saisko olla päivällistä...?

2007-10-26T19:28:00.000+03:00

Vihannesten mädäntyminen nestemäisiksi jääkaapissa pitäisi kieltää lailla. *Ick.* Imin sieniliinalla ainakin desin verran ruskeanharmaata limanestettä jääkaapin pohjalta. *Double ick.*

Opi pysymään paikallasi, nainen!

2007-10-19T23:49:00.000+03:00

Pohdin tässä, että miksi joinain päivinä väsyttää niin turkasesti, paljon enemmän kuin joinain toisina päivinä. Ja miksi väsyttää enemmän silloin, kun molemmat lapset ovat koko päivän kotona, kuin silloin, kun Siiri on aamupäivän tarhassa?

Selitys lienee uskomattoman yksinkertainen. Väsyneimpiä päiviä ovat treenien jälkeiset päivät, jolloin edellisestä illasta on siis vietetty salilla n. 3h. Ja kahden lapsen kanssa kotona tulee ihan fyysisesti liikuttua enemmän kuin yhden, varsinkin kun se toinen on hyperaktiivinen Siiri (ei, hänellä ei ole ADHD:ta, on muuten vaan vilkas tapaus).

Jos nyt aletaan askelten määrässä laskemaan, miten paljon liikun päivässä, veikkaan tuloksen näyttävän jotain tuplasti tai triplasti normaali-ihmisen askelmäärää, koska kas kummaa, olen hyperaktiivinen enkä malta olla tekemättä asioita jatkuvasti. (Äitini purskahti nauramaan, kun kerroin keksineeni lihaskuntoharjoitteita hiekkalaatikon reunalla suoritettavaksi - "Ettei sekuntiakaan menisi hukkaan, vai?" oli hänen kommenttinsa. Osui ja upposi. Mummoni oli samanlainen häärääjä.) Onko siis ihme, että väsyn? Siivouslistaanikin ystäväni kommentoi, että ei hän vain jaksaisi sitä kaikkea yhdessä illassa. Itse asiassa minä jaksan, ei tee tiukkaakaan. Ei tee tiukkaa myöskään yli 90 neliön kämpän imurointi yhtä soittoa mukaanlukien sohvat yms. Tai 10 tunnin (!) joulusiivousrupeama. Onko tämä hyvä asia? Noooo... se on hiinä ja hiinä. Sillä kyllähän minä väsyn, en vain huomaa sitä itse.

Mutta jos en tee mitään, tuskastun! Aaargh! Tiedättehän käsitteen tenttisiivous? Eli tentin lähestyessä sitä tekee mitä vain paitsi opiskelee, ja yleensä jossain vaiheessa tarttuu luudanvarteen. Tämä on täysipäiväinen, ympärivuotinen tenttisiivoussyndrooma!

Huonosti käyttäytyvät addit

2007-10-18T16:38:00.001+03:00

Lapsiaddien arvellaan usein olevan huonon kasvatuksen tulos; toisaalta kuvitellaan, että AD(H)D on huonojen vanhempien selittelyä kasvatuksen epäonnistuttua.

Vaikka AD(H)D:n syntymekaniikkaa ei tunnetakaan, on ylläolevat havainnot/harhat helppo selittää muutenkin: tietynlainen kotielämä pahentaa addin oireita. Jos ympäristössä on ylenmäärin ärsykkeitä, tulee mundiksestakin helposti häirittävä, mutta tällaisen ympäristön vaikutus addiin on vielä paljon suurempi. Hiilihydraatteihin, sokereihin ja rasvoihin pohjaava ruokavalio tekee kenestä vain hyperaktiivisen, saati sitten muutenkin hyperin addin. Epäjohdonmukainen, epäempaattinen kasvatustyyli on myrkkyä kenelle vain... jne. (Ja tietysti addivanhemmat ovat juuri niitä epäjohdonmukaisia, epäempaattisia vanhempia!)

Addi saattaa hyvissä kotioloissa olla lähes oireeton, kun taas huonoissa olosuhteissa oireet saattavat paisua valtaisiin mittasuhteisiin. Huonoissa oloissa saattavat myös addin ns. terveet sisarukset oireilla, vaikka ehkä lievemmin. Joka tapauksessa AD(H)D itsessään on välittäjäaineongelma eikä ympäristön aiheuttama tila.

Addin tietokone

2007-09-28T04:36:00.000+03:00

Addin tietokone on pois päältä silloin, kun sen pitäisi olla päällä, ja päällä yhä silloin, kun se olisi pitänyt jo kauan sitten sulkea.

Addin tietokoneen selaimessa on miljoona linkkiä suosikeissa/kirjanmerkeissä, eikä addi ei koskaan löydä niistä haluamaansa. Jos addi on fiksu, hänellä on erillinen kansio välttämättömille linkeille, jotka eivät saa joutua hukkaan, kuten sähköposti. Aina välillä addi eksyy päiväkausiksi selaamaan läpi linkkejään, joista suurin osa johtaa tasan kerran nähdyille sivuille ja ovat näin ollen ihan uusia tuttavuuksia kun niihin palaa vuoden, parin, kolmen vuoden tauon jälkeen. Kirjanmerkeissä on myös tusinan verran foorumeita, nettiyhteisöjä tai sähköpostilistoja, joihin addi unohtaa osallistua ja/tai joilla hän on nolannut itsensä niin pahasti, ettei kehtaa enää näyttää siellä naamaansa.

Addin tietokone jumittaa, koska virustentorjuntaohjelmisto on saamattomuudesta vanhentunut, muitakaan ohjelmistoja ei ole päivitetty ja kovalevy on täynnä ylimääräistä roskaa, jota addi ei ole saanut siivottua pois.

Addin tietokone on täynnä keskeneräisiä projekteja sisältäviä kansioita.

Addin tietokone on harrastuslinkkien ja -materiaalin aarreaitta.

Addin tietokoneessa on aina auki vähintään seitsemän ikkunaa ja Windowsin tehtäväpalkki on vähintään kahden, joskus kolmen "ikkunapainikkeen" korkuinen.

Kun ei pidä yhteyttä

2007-09-24T10:23:00.000+03:00

Kun ei pidä yhteyttä ystäviinsä eikä saa aikaiseksi kirjoittaa niitä pitkiä meilejä, jotka haluaisi kirjoittaa, ei meilin vihdoin lähetettyään pitäisi hämmästyä tai harmistua, kun ko. ystävät eivät pidä kiirettä vastaustensa kanssa. Eikä kannata miettiä, mahtaako sähköposti toimia kunnolla - kyllä se toimii, oma pää vain falskaa.

Lääkesekoilua

2007-09-16T22:02:00.000+03:00

Kun viimeksi kerroin lääkehuolistani, oli yksityinen apteekki (kutsutaan sitä vaikka Nysä-Apteekiksi) juuri onnistunut hankkimaan minulle vielä pienen määrän Dexedrinejä. Tarina kuitenkin jatkuu.

Tilasin reippaana addina ajan Herra Neurolle jo heti parin viikon kuluttua viimeistenkin lääkkeiden loputtua. Jutustelimme niitä näitä, hän mainitsi lääkityksen vähentämisen olevan tietenkin tähtäimenä ja promoveerasi nokkaunien kätevyyttä väsymyksen vähentäjänä. No daaa, mutta kun minä haluaisin välttyä ottamasta kaksia nokkaunia päivässä, kun on nuo lapsetkin mistä pitäisi huolehtia, ja joskus taas ehkä maybe työkin! (Kerroin Herra Neurolle oudosta reaktiostani Provigiliin, ja kuten minäkin, hän kovasti hämmästeli miksi rotevaa jenkkisotilasta kaksi päivää valvottava lääke saa minut nukahtamaan - aivokemiani on kuulemma uniikki.) Sain uuden reseptin ongelmitta, marssin sen kanssa heti Yliopiston Apteekkiin ja se siitä.

Tai niin luulin. Seuraavana päivänä minulle soitettiin YA:sta ja kysyttiin, että mitäs tämä nyt on kun edellinenkin erityisluvallinen resepti on vielä täyttämättä. "?!?!?!?" kakoin hämmentyneenä. Kävi ilmi, että kommunikaatiossa Nysä-Apteekin kanssa oli tapahtunut jokin häikkä: reseptissä on kyllä vielä vaikka kuinka monta erää jäljellä ja ilmeisesti olikin ollut puhe vain silloisesta kuukausierästä. Puolen tunnin kuluttua minulle soitettiin samalla asialla Nysä-Apteekista. Sovimme niin, että syön normaalilla tavalla loppuun NA:ssa olevan reseptin ja soitan sitten YA:iin, joka pistää erityislupahakemuksen vetämään. (Kun nyt luen tuota, niin on pakko todeta, ettei se ihan vastaa käsitystäni lääkäreiden ja apteekkien keskinäisestä roolijaosta ja lääkkeiden jakamisen periaatteista...) Niillä pitäisi olla joku erityinen edunvalvoja addeja ja muita mielipuolia varten.

Sehän on Addinainen!

2007-08-21T23:03:00.000+03:00

Nettiin on tekeillä loistava tietopaketti ADHD:sta. Löysin sieltä ihan selvän kuvauksen itsestänikin: http://adhd.bluwiki.org/go/AD/HD-vaikeudet. Eipä sitä juuri selvemmin voi sanoa.

Raportti käynnistä Herra Neurolla ja reseptipelleilyistä joskus kunhan ehdinjaksankykenen...

Se elää

2007-08-04T22:53:00.001+03:00

Lista, meinaan. Olemme noudattaneet sitä nyt jo monta päivää ja silloinkin, kun ei ole tehnyt mieli. Hyvä me!

Sen listan juju muuten on osin siinäkin, että sitä ei ole mitoitettu yhdelle illalle, vaan yhdelle vuorokaudelle. Näin tulee tehtyä päivänkin aikana enemmän, ja kun aloittaa tekemään, on helpompi jatkaa ja listaamattomatkin asiat hoituvat.

Hyviä uutisia lääkerintamalta

2007-07-28T21:45:00.001+03:00

Se parjattu yksityinen apteekki oli sittenkin saanut minulle ne reseptin viimeiset Dexet. Huraa! Pisteet kotiin kyllä apteekille ja sen henkilökunnalle.

Tarinan opetus on sitten varmaan, että sittenkin kun on pakko soittaa neurologilta aika, niin älä soita, koska kyllä elämä kannattelee?!?

Tyytyväinen!

2007-07-28T21:34:00.000+03:00

Totesimme yhdessä Kallen kanssa, että ajankäyttömme on mennyt ihan pöperöksi. Ei kahden lapsen vanhemmilla oikeasti ole viittä tuntia omaa aikaa joka ilta! Tämä on kuitenkin ollut tilanne. Kun lapset ovat painuneet nukkumaan, syöksyy meistä kumpikin tietokoneensa tai TV:n ääreen tai ottaa kirjan käteensä, ja istuu sitten siinä kuin tatti kunnes on aika mennä nukkumaan, jolloin katsahtaa kelloon, toteaa "minuutti vielä" ja lykkää nukkumaanmenoa kahdella tunnilla. Sillä välin pyykit homehtuvat koreissa, kämppä on kuin räjähdyksen jäljiltä, ruoantähteet kuivuvat kiinni tiskeihin, kärpäset perustavat edistyneitä sivilisaatioita hedelmäkoriin ja perunamuusi aloittaa hitaan mutta varman etenemisen kohti ulko-ovea ja vapautta. Kun viimein alamme siirtää vegetoituneita peppujamme kohti sänkyä, joudumme käyttämään ainakin tunnin akuuteimpien ällötilanteiden korjaamiseen.

Nyt teimme listan asioista, joiden pitää olla kondiksessa, ennen kuin illan oma aika alkaa kummallakaan puolisolla:

kissat on ruokittu
erääntyvät laskut on maksettu
likaiset astiat on laitettu tiskikoneeseen (tai täysi kone on käynnissä ja mahtumattomat ovat tiskipöydällä)
Päivän Huone on siivottu
keittiön tasot on raivattu ja pyyhitty
lelut on kerätty pois
likapyykit on laitettu pyykkikoriin
märät ja kuivat pyykit on laitettu paikalleen
seuraavan päivän ohjelma on mietitty
keskeneräiset asiat on saatettu loppuun
roskat on ainakin valmisteltu aamuista viemistä varten
Päivän Pähkinä on suoritettu
kissanvessat on putsattu
kellariin tms. vietävät asiat on viety

(Päivän Pähkinä on jokeritehtävä, jonka saa itse valita listasta; esim. imurointi, palaneen lampun vaihtaminen, auton käyttäminen katsastuksessa jne.)

Toistaiseksi tuntuu toimivan! Eilen sain ensimmäistä kertaa kuukausiin taiteltua pyykkienkuivaustelineen sivuun. Tänään meillä on pitkästä aikaa siistiä jo toista päivää ja pyykkikorista pursuaa ulkopuolelle asti vain pari pyyhettä. Muy bien.

Piristeet + kuumetauti

2007-07-23T22:56:00.000+03:00

Huomio kaikki addit: Älkää syökö piristeitänne kuumeisena tai muuten taudissa. Ainakaan Addinainen ei silloin mitenkään malta olla paikallaan ja toipua! Vaikka fyysisesti olo olisi kuin lattialaatalla, niin pääkoppa vilistää ja mieliala on korkealla. Sitten tulee pyykättyä ja kokattua, askarreltua lasten kanssa ja vaikka mitä. Oikea lähestymistapa olisi tietenkin iskeä pennuille video telkkariin ja käpertyä sohvannurkkaan teekupin ja kirjan kanssa.

Heinäkuu on syvältä

2007-07-22T11:12:00.000+03:00

eli: Miksi Dexedrine-reseptiä Ei Koskaan Tule Viedä Yksityiseen Apteekkiin

Lähiapteekilta jäi viimeksi toimittamatta yksi paketti Dexejä, koska niitä ei ollut tarpeeksi; yksityiset apteekit tilaavat Dexeä tukusta tarpeen mukaan ja se on hidasta. Apteekista luvattiin soittaa, kun viimeinenkin paketti saapuu. Kun arvioitu aika meni umpeen eikä soittoa ollut kuulunut parin viikon jälkeenkään, kävin tiedustelemassa tilannetta. Kävi ilmi, että lääkettä oli tilattu, mutta se oli loppunut tukusta. Farmaseutin mukaan koneen tarjoamaa toimitusaika-arviota "viikolla 31" ei kannattanut uskoa, koska jos lääkettä ei aiemmin ollut, niin tuskin sitä olisi silloinkaan. Eli kaikista maan yksityisistä apteekeista ja niiden käyttämästä tukusta on Dexet loppu. Yliopiston Apteekilla sitä on, mutta yksityiset apteekit eivät saa ostettua sitä sieltä omia asiakkaitaan varten. Reseptini on ja pysyy ko. yksityisessä apteekissa kunnes se on täytetty, sitä ei voi ottaa ulos ja mennä hakemaan viimeistä laatikkoa YA:sta.

Mitä siis pitää tehdä? Maanantaina on soitettava lääkäriasemalle ja kysellä aikaa Herra Neurolle (joka lienee lomalla). Täytyy selvittää, voidaanko minulle kirjoittaa uusi resepti ja hakea sillä uusi erityislupa, vaikka edellisessä reseptissä on vielä lääkettä jäljellä.

Hip huraa.

Kiitos rohkaisukommenteista

2007-07-19T23:53:00.001+03:00

Kai minä sitten jatkan täällä valittamista :) Tuli muuten mieleen, että jos joku arvaa henkilöllisyyteni väärin, niin se on todella epäoikeudenmukaista sitä kohtaan, joksi Addinaista kuvitellaan.

Nyt alkaa lauserakenne rakoilla pahan kerran, menkäämme nukkumaan.

Apuva, apuva, aaapuuva!

2007-07-19T23:46:00.000+03:00

Lääkkeet loppu! Vituttaa!

Heinäkuu on sitten ihanaa aikaa. Dexet on loppu, pitäisi soittaa Herra Neurolle ja varata aika uuden reseptin saamiselle... mutta kun en jaksaviitsiuskalla kun en tiedä onko hän lomalla nyt, tai onko koko klinikka lomalla. Sillä välin selviän kofeiinitabuilla, äyskimisellä ja päivätorkuilla.

Olisi mahdotonta listata kaikki ne asiat, mitkä pitäisi tehdä, mutta jotka roikkuvat ja roikkuvat. Otetaan vain kaksi esimerkkiä: vaatehuone on niin täynnä rompetta, että sinne ei enää fyysisesti pääse sisään hakemaan vaatteita. Ja Outlook muistuttaa joka kerta käynnistettäessä erään meilin kirjoittamisesta ilmoittaen tämän taskin olevan 23 weeks overdue.

Olen vielä hengissä

2007-07-04T21:40:00.000+03:00

Tänne kirjoittelu ei vain enää innosta, kun jo kaksi ihmistä on kertomansa mukaan tunnistanut minut. En voi oikein purkaa ongelmiakaan, kun en ole enää anonyymi ja mietin vain, mitä ne minut tunnistaneet ihmiset minusta oikein ajattelevat :(

Taittovirhe ja ADHD

2007-05-24T22:50:00.001+03:00

Science Dailyssä vuonna 2000 julkaistun artikkelin mukaan lasten taittovirheellä ja ADHD:lla on yhteys. Lapsilla, joilla on todettu taittovirhe, diagnosoidaan artikkelin mukaan ADHD noin kolme kertaa useammin kuin muilla lapsilla. Samoin ADHD:sta kärsivillä on yli kolme kertaa useammin taittovirhe kuin muilla.

Tutkijat eivät ota kantaa siihen, aiheuttaako taittovirhe ADHD:ta tai päinvastoin, vai onko kyseessä tilanne, jossa taittovirhe diagnosoidaan virheellisesti ADHD:ksi tai päinvastoin.

ScienceDaily: Opthalmologists Discover Relationship Between Eye Condition And Attention Deficit Hyperactivity Disorder

Nuolaisin ennen kuin tipahti

2007-05-23T22:07:00.000+03:00

Eilisiltaisesta syömättömyydestä huolimatta olin aika väsynyt aamulla, joten ei se sitten ihan pelkkää yöllistä ruoansulatusta ole tämä väsymys. Pärjäsin päivän yhteensä kolmella dexellä (yleensä otan viisi), mutta äyskin ja tiuskin kyllä lapsille aikalailla.

Tänä iltana en jaksa välittää huomisesta, vaan syön Lumipanttereita. Treenaaminen käy aika raskaaksi, kun ei oikein ole aikaa syödä (!).

Celialle tiedoksi, että korvalääkäriin on tarkoitus mennä, kunhan ehdin. Ja saan rahaa. Ja muistan. Ja viitsin. Ja niin edelleen. ;)

Ei voi olla totta

2007-05-22T14:11:00.000+03:00

Siis tätäkö tää nyt onkin tämä mun niinsanottu addiuteni: yösyömisen aiheuttamaa väsymystä?!? Olen viime aikoina lakannut syömästä iltakuuden jälkeen paitsi poikkeustapauksissa pieniä määriä (kuten jos en ehtinyt syödä illallista ennen salille lähtöä), ja olen aamuisin ihan järkyttävän pirteä ja täysipäinen. Olen sitkeästi ottanut lääkkeet varmuuden vuoksi, ja tuloksena on ollut nyt jo kaksi todella unetonta yötä. Taidan yrittää tänään pärjätä ilman iltapäivälääkitystä niin katsotaan, miten homma etenee.

Huomautettakoon, että olen aina syönyt iltaisin about niin paljon kuin on sallittu, paitsi erään pitkän laihdutuskuurin aikana jolloin minulla olikin aina luvattoman hyvä fiilis.

Kummat korvat

2007-05-16T22:07:00.001+03:00

Minulla on vikaa paitsi korvien välissä, myös korvissa. Ensinnäkin korvani reagoivat aerobiseen rasituksen ja ulkoilman yhdistelmään alkamalla sattua aivan helvetillisesti. Yhtäjaksoinen (ei sykkivä) kipu ylettyy todella syvältä korvan sisältä aivan korvalehdelle asti. Vielä jokin aika sitten luulin, että korvia paleli ja että ne särkivät sen takia. Muutama kuukausi sitten satuin kuitenkin iltahölkällä koskemaan kipeää korvaa paljaalla kädellä, ja se olikin jääkylmän sijasta hehkuvan kuuma! Parin hölkkäkerran tunnustelun ja pohdinnan jälkeen olin valmis toteamaan, että erilainen sää, lämpötila ja tuuli eivät vaikuta korvien sattumiseen lainkaan, mutta että hikoileminen vaikuttaa! Ulkoilmassa juostessani en yleensä hikoile mitenkään noroina, mutta sisätilassa kyllä; kun pysähdyin ulkolenkilläni ja pistin itseni hikoilemaan (hengittämällä syvään tavallaan ihon kautta ulos - vaikea ja hassu selittää), kipu laantui ja pysyi poissa kun jatkoin juoksua.

Toinen kummallisuus korvissani on se, että kun jännitän tai olen väsynyt tai kireä, alkavat äänet kuulostaa oudoilta ja korvat tuntuvat siltä kuin niissä olisi tärykalvojen sijasta vanerilevyt. Äänet kuuluvat, mutta puhetta ei ymmärrä, sitä ei edes kuule puheena vaan mölinänä. Olen nykyään oppinut rentouttamaan leukaperät niin, että korvat tavallaan aukeavat.

Asiasta melkein toiseen: Sekä Concerta että vähemmässä määrin Dexedrine tuntuvat minulla kurkussa, jonne tulee lääkkeen ottamisen jälkeen sellainen "odottavanihana nieleskelyfiilis". (Tajuaako näistä postauksista kukaan ylipäänsä mitään? :) Concerta pisti jopa takahampaat särkemään. Teoriani on, että niiden ottaminen rentouttaa kaulan ja leuan alueen lihaksistoni ja parantaa verenkiertoa aivoissa.

EDIT: Celia, voiko vaikku aiheuttaa kipua urheillessa? :-O Ihan satavarmasti minulla on tällä hetkellä korvatulehdus, mutta se on ollut vasta viikon pari. (Joo joo, menen lääkäriin, jos saadaan rahaa ja/tai jaksanviitsinuskallan soittaa ajanvaraukseen.)

Väsynyt väsymykseen

2007-05-16T21:48:00.001+03:00

Mielenkiintoisia huomioita väsymysaamuista:

Jos nukun yöllä enemmän kuin 7 tuntia, olen väsyneempi kuin jos nukun alle 6 tuntia.
Jos syön illalla paljon, olen aamulla väsynyt ja huonotuulinen. Mitä enemmän ruokaa ja mitä enemmän siinä on kaloreita ja hiilareita, sitä pahempi olo ja mieli aamulla.
Ilman tyynyä nukuttuani herään virkeämpänä.